Aurinkotutkija: Auringon aktivoitumisen vaikutuksia liioitellaan
Aurinko aktivoituu vuosien "hiljaiselon" jälkeen. NASA on varoitellut seurauksista: sähköverkot pimenevät, kännykät lakkaavat toimimasta. Suomalainen aurinkotutkija pitää varoitteluja "budjettipuheina".
Aurinko on alkanut kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen aktivoitua. Auringonpilkkuminimi on mennyt ohi ja aurinko saavuttaa vuonna 2013 syklisen maksimin, eli toiminta on vilkkaimmillaan.
Yhdysvaltain avaruushallinto NASA on ehtinyt varoitella auringon aktivoitumisen seurauksista maapallolla: sähköverkot saattavat pimentyä, matkapuhelimet lakata toimimasta jne.
- Mahdollista, mutta ei todennäköistä, sanoo avaruusfysiikan professori Hannu Koskinen Helsingin yliopistosta. Hän pitää varoittelua "budjettipuheena", jolla avaruusjärjestö yrittää saada toiminnalleen lisää rahaa.
Luvassa tavallista komeampia revontulia
Sen sijaan saatamme nähdä tulevana talvena tavallista komeampia revontulia.
- Auringon aktivoitumisen negatiiviset vaikutukset ovat kyllä todennäköisempiä ensi vuonna kuin pitkään aikaan, mutta missä, milloin, ja kuinka voimakkaana, sen ennustaminen on vaikeaa, sanoo Koskinen.
Toistaiseksi kaikkein vakavin häiriövirtojen aiheuttama sähkökatko oli Kanadassa vuonna 1989, kun revontulipurkaus pimensi Quebecin osavaltion sähköt useiksi tunniksi.
- Meillä on Suomessa käytössä muuntajat, jotka eivät ole niin herkkiä purkauksille, sanoo Koskinen.
Periaatteessa auringon toiminta voi häiritä sähköstä riippuvaa elämäämme koska tahansa - myös hiljaisemman jakson aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Nainen kuoli Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita hengenvaarassa
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi nainen on kuollut ja useita ihmisiä on loukkaantunut vakavasti, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Osa loukkaantuneista on hengenvaarassa.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.