Etelä-Savo |

Auschwitz ei unohdu

"Se joka unohtaa menneen, joutuu elämään sen yhä uudelleen", lukee Auschwitzin keskitysleirin parakin seinässä. Nuoret Etelä-Savon Ammattiopiston dokumentintekijät vierailivat syksyllä Puolassa tekemässä omaan opinnäytetyötään raskaasta aiheesta.

Juuli Inkinen ja Anna-Katri Hänninen. Kuva: YLE/Sari Selin

Nuoret Etelä-Savon Ammattiopiston opiskelijat ovat tarttuneet haastavaan aiheeseen opinnäytetyössään. Anna-Katri Hänninen ja Juuli Inkinen pakkasivat syksyllä kameralaukkunsa ja lähtivät kahdeksi viikoksi Puolaan Auschwitz - Birkenaun keskitysleirille kuvaamaan materiaalia dokumenttielokuvaansa Raskas taakka. Kimmokkeen aiheeseen antoi Elina Sanan kirja Luovutetut, joka kertoo suomalaisten keskitysleirikokemuksista.

Dokumentin tekijät Anna-Katri Hänninen ja Juuli Inkinen kertovat, että Puolan matkalla opinnäytetyötä varten mukaan tarttui kolmisen tuntia videomateriaalia ja ainakin viisituhatta valokuvaa.

-Kuvausten edetessä historiallisilla paikoilla tuli surullinen olo, kertaa Anna-Katri Hänninen.

-Nykyisin kohdetta pidetään museona ja hautausmaana, ja paikalla käy tuhansia turisteja päivittäin. Sen huomasin, että siellä vierailleista turisteista yksikään ei hymyillyt.

Myös Juuli Inkisestä käynti keskitysleirissä oli pysähdyttävä kokemus.

-Muutaman kerran sai pyyhkiä silmäkulmiaan, kun mietti, mitä paikalla on aikaisemmin tapahtunut. Keskitysleirin museoparakeissa oli näkyvillä muun muassa vanhoja matkalaukkuja, ihmisten hiuksia, lastenvaatteita ja muitakin aitoja dokumentteja leiriltä. Niitä oli hirveä katsoa.

Omalla dokumentillaan Raskas taakka tekijät haluavat viestittää katsojilleen, että kukaan ei ollut puhdas pulmunen.

-Nimi viittaa siihen, että tällainen osa historiaa on jokaiselle raskas taakka vielä tänä päivänäkin, erityisesti Suomessa, toteaa Anna-Katri Hänninen.

Juuli Inkinen haluaa vielä muistuttaa, että vaikka maailma on jotakin historiastaan oppinut, valitettavasti vielä löytyy sellaisia kolkkia, joissa samankaltaista toimintaa on edelleen.

-Olisi hyvä, että jokainen voisi itse käydä paikan päällä Auschwitzissa katsomassa autenttisia paikkoja. Se toimisi kontrastina nykypäivään ja menneisyyteen ja auttaisi meitä paremmin ymmärtämään maailman menoa, kertaa Anna-Katri Hänninen.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä