Australian katolinen kirkko myönsi yli 600 hyväksikäyttötapausta
Kyseessä on ensi kerta, kun Australian katolinen kirkko on paljastanut lukuja hyväksikäytöstä. Nyt kerrotut rikokset on tehty Victorian osavaltiossa.
Australian roomalaiskatolinen kirkko on ensi kerran paljastanut lasten seksuaalisen hyväksikäytön lukumääriä. Katolinen kirkko myönsi kaikkiaan 620 pappien tekemää hyväksikäyttöä Victorian osavaltiossa, kertovat australialaiset tiedotusvälineet.
Hyväksikäytöt on tehty 1930-luvulta saakka, mutta niistä valtaosa on 1960 - 80 -luvuilta. Vain 13 hyväksikäyttöä on tehty vuoden 1990 jälkeen. Kirkko sanoi tutkivansa vielä 45 tapausta lisää. Kirkko kertoi luvut Victorian osavaltion parlamentille tutkintapyynnön jälkeen. Luku ei sisällä niitä tapauksia, joissa uhri on hakeutunut poliisin puheille kirkon sijaan.
Melbournen arkkipiispa Denis Hart kuvasi asiaa "shokeeraavaksi ja häpeälliseksi".
Australian yleisradioyhtiön ABC:n mukaan lakiasiantuntijat ovat vaatineet puolueetonta tutkimusta hyväksikäytöistä. Arvostelijoiden mukaan seksuaalisia hyväksikäyttöjä saattaa olla kaikkiaan jopa 10 000.
Uhrien omaiset arvostelevat myös sitä, että kirkko ei aktiivisesti etsi pedofiilejä vaan kaikki esiin tulevat ovat olleet uhrien ilmoittamia. Monet tapaukset jäävät selvittämättä, elleivät uhrit itse paljasta niitä.
Vuonna 2008 paavi Bendictus XVI tapasi muutamia pappien hyväksikäytön uhriksi joutuneita Australian-vierailunsa yhteydessä. Benedictus pyysi hyväksikäyttöä anteeksi kaikilta uhreilta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pakistan odottaa pelolla Afganistanin muutoksia
Pakistanissa vastustetaan ankarasti Yhdysvaltain lennokki-iskuja Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Pakistanilaisten mielestä terroristijahtia Afganistanissa ei saa ulottaa Pakistanin puolelle. Naapurimaiden suhteet ovat kansainvälisten joukkojen lähdön edellä jo valmiiksi vaikeassa vaiheessa.
Useita altistui säteilylle tutkimuslaboratoriossa Japanissa
Onnettomuus sattui, kun koetilanteessa syntyi enemmän radioaktiivista ainetta kuin oli tarkoitus.
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Mahdollisista uhreista ei ole vielä kerrottu.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
