Autoilla on tänään vapaapäivä
Auton kotiin jättämistä kannustavaa päivää vietetään joka syksy. Nyt päivä on kokenut nimenmuutoksen.
Aiemmin nimellä Autoton päivä tunnetun teemapäivän nimi on muutettu Auton vapaapäiväksi. Auton vapaapäivää vietetään tänään lauantaina.
Auton vapaapäivän tarkoituksena on saada ihmiset miettimään omaa liikkumistaan ja vaihtoehtoisia liikkumistapoja autoilulle.
Auton vapaapäivä on osa kansainvälistä Liikkujan viikkoa. Ensimmäisen kerran autojen käytön välttämiseen kehottavia päiviä vietettiin 1970-luvun öljykriisin aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Mopokortinkin hinta nousi aiottua enemmän - nyt samaan hintaan saa jo edullisen mopon
Mopokortin hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin mitä liikenteen turvallisuusvirasto arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan. Mopokortin hinta on viisinkertaistunut kaksi vuotta sitten toteutuneen mopokorttiuudistuksen myötä.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
Porin yliopistokeskus vahvistuu yt-neuvotteluista huolimatta?
Keskiviikkona julkisuuteen tulleet Porin TTY-yksikön yt-neuvottelut voivat tuoda lomautuksia, mutta Porin yliopistokeskus on myös vahvistamassa asemaansa. Näin vakuuttaa Porin kaupunginjohtaja.
Porin seutu lähtemässä selvittämään kuntaliitosta
Pori on lähettämässä kutsun neuvotteluihin Ulvilalle, Nakkilalle, Harjavallalle, Luvialle, Merikarvialle, Pomarkulle ja Siikaisille. Kunnat haluavat olla etunojassa, jotta ne eivät joudu tekemään selvityksiä valtiovallan pakottamana.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Älä luota opasteisiin - voit jäädä ilman lippua lähijunassa
Flirt-junien lipunmyynnin ongelmat aiheuttavat närää lähiliikenteessä. Uusien Flirt-junien lipunmyyntivaunut eivät pysähdy laitureilla lipunmyyntiä ilmaisevien keltaisten kylttien kohdalle. Matkustajilta on peritty tarkastusmaksuja.
TS: Valtakunnansyyttäjä näkee puutteita syyttäjien ammattitaidoissa
Syyttäjien perusosaamisessa on Turun Sanomien mukaan havaittu puutteita ja heidän kokemuksensa on usein liian yksipuolista.
