Autoja kierrätetään ennätystahtiin - monet jäävät silti hukkateille
Autoja kierrätetään tällä hetkellä ennätyksellisen paljon. Viime vuonna romutustodistuksia tehtiin enemmän kuin koskaan, alkuvuonna tahti on ollut vieläkin kovempi. Kaikki autot eivät kuitenkaan päädy oikeaan paikkaan.
Romuttamoissa ja autokierrättämöissä paiskitaan tällä hetkellä töitä tosissaan, sillä 80- ja 90-lukujen taitteessa autoja ostettiin paljon. Tällä hetkellä ne alkavat olla kierrätyskunnossa ja raatoja kärrätään kierrätyspisteisiin varsinkin kesäaikana.
Romutustodistuksia on kirjoitettu joka vuosi edellistä enemmän. Tämä vuosi ei näytä tekevän poikkeusta, tammi-huhtikuussa romutustodistuksia tehtiin yli 15 000. Viime vuonna vastaavaan aikaan todistuksia oli tehty vajaat 14 000. Silti läheskään kaikki autot eivät päädy oikeaan paikkaan.
- Romutuskuntoon päätyy sellainen 100 000 autoa vuodessa. Jos viime vuonna tehtiin karkeasti 65 000 romutusta, se erotus on jossain, arvioi Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Arto Silvennoinen.
Ihmiset luulevat, että kun kilvet vie katsastuskonttorille, se on sama kuin rekisteristä poisto.
Liikennekäytöstä poistettujen rekisteri paisuu
Romutustodistuksen saa, kun auton kierrättää EU:n romuautodirektiviin mukaisessa kierrätyspisteessä. Kyseessä ei ole mikään turha paperi.
- Ihmiset luulevat, että kun kilvet vie katsastuskonttorille, se on sama kuin rekisteristä poisto. Se ei ole lopullinen poisto, vaan auto jää vakuutusyhtiön ja Trafin tiedostoihin. Auto on olemassa vaikka se olisi jo murskattu, kertoo haminalainen autokierrätysyrittäjä Jyrki Permanto.
Ympäristöhaittojen lisäksi "väärin" romutetusta autosta on kiusaa myös omistajalle. Jos romutustodistus puuttuu, liikenneveron ja vakuutuslaksujen juokseminen ei lakkaa. Tämän vuoksi useat epävirallisiin kierrätyspisteisiin päätyneet autot poistetaan lopulta liikennekäytöstä.
- Tässä on aikamoinen ongelma, koska liikennekäytöstä poistettujen rekisteri kasvaa. Ei nyt voi sanoa räjähdysmäisesti, mutta aika vauhdilla kuitenkin, Arto Silvennoinen toteaa.
Tällä hetkellä liikennekäytöstä poistettujen rekisterissä on puoli miljoonaa autoa, joiden todellista kohtaloa voi vain arvailla: osa viedään Afrikkaan, osa odottaa tallin kulmalla parempia päiviä ja osa romutetaan harmailla markkinoilla.
Hukkateillä olevat ajoneuvot aiheuttavat ongelmia esimerkiksi autokannan kokonaispäästöjä arvioitaessa ja romuautojen määrää tilastoitaessa.
