Autokauppiaat: Autoveromuutos tuskin tuntuu käytettyjen hinnoissa
Vaihtoautojen hinnoittelussa ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia kuun vaihteessa. Huhtikuun alun autoveromuutos nostaa lähes kaikkien uusien autojen hintoja. Veroista johtuvat hinnankorotukset ovat kuitenkin yleisimmissä uusissa automalleissa niin pieniä, että vaihtoautojen hintaan vaikuttaa enemmän myynnissä olevien käytettyjen määrä.
Autoalan Keskusliitto kysyi vaihtoautojen hinnankehityksestä huhtikuun veromuutoksen jälkeen 116 autokauppiaalta ympäri maata. Kauppiaista yli 60 prosenttia ei uskonut vaihtoautojen hyvitys- tai myyntihintojen muuttuvan mihinkään.
- Eli ei tapahdu mitään hyppyä ylös eikä alaspäin, vahvistaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Autohallit ovat tänä keväänä hyviä vaihtoautoja pullollaan. Syynä on, että uusia autoja luovutetaan seuraavien viikkojen aikana runsaasti. Helmikuussa rekisteröitiin 14 prosenttia enemmän autoja kuin vuosi sitten.
Automyynnin alkuvuoden verorallista ei kuitenkaan tullut ihan niin vauhdikasta kuin ala odotti. Epävarmat ajat pitivät myyntimäärät vielä kaukana huippuvuosista.
- Murhe olisi se, jos käytetyn auton kauppa menisi väärään suuntaan. Autokauppahan perustuu siihen, että kun uusia myydään ja vaihtoautoja tulee sisään, niin vaihtoautovaraston pitää kiertää. Silloin voidaan saada aikaiseksi hintakilpailua, josta kuluttaja hyötyy. Hyvityshinnoissa autoliikkeet pelaavat silloin oikealla lailla, Rissa sanoo.
Autoala arvioi, että käytettyjen hyvityshinnoissa pettymyksen kokevat lähiaikoina ne, joilla on isomoottorinen ja runsaasti hiilidioksidia tuottava auto.
- Käytetyn auton kauppa elää kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos kysyntä ohjautuu tulevaisuudessa tämän hiilidioksidiohjauksen takia pienempimoottorisiin, niin silloin niiden hintataso tulee laskemaan, Pekka Rissa toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.