Tiede |

Avaruudesta löytyi uusi planeetta, jossa voisi olla elämää

Eurooppalaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet toisen aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitsevan planeetan, jossa voisi teoriassa olla elämää. Elinolosuhteet eivät tosin olisi ainakaan ihmiselle kovin miellyttävät: planeetalla on 50 astetta lämmintä ja hyvin kosteaa.

Planeetan löysivät Euroopan eteläisen observatorion tähtitieteilijät, jotka työskentelevät Chilessä sijaitsevalla havaintoalueella. He antoivat planeetalle nimeksi HD85512b.

Massaltaan 3,6 kertaa Maata isompaa planeettaa pidetään elämälle mahdollisena, koska siellä ei ole liian kylmää eikä liian kuumaa, jotta siellä voisi olla nestemäistä vettä. Lämpötilat planeetalla vaihtelevat 30 ja 50 asteen välillä.

Löydöksestä kerrottiin Yhdysvalloissa pidetyssä konferenssissa. Samalla tieteilijät kertoivat löytäneensä 50 muuta planeettaa aurinkokuntamme ulkopuolelta.

Euroopan eteläinen observatorio ESO on eurooppalaisten valtioiden ylläpitämä tähtitiedejärjestö. Sen keskustoimisto on Saksassa. Yksi järjestön jäsenmaista on Suomi.

Edellisen kerran aurinkuntamme ulkopuolelta löytyi elämän mahdollistava planeetta vuonna 2007. Sinnekään ihmisten on turha haaveilla muuttavansa, sillä kovan maaperän sijaan kyseinen planeetta koostuu kaasusta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä