Avoin oppisympäristö innostaa lukiolaisia
Pirkanmaalla on kehitetty avoimia oppimisympäristöjä toisen asteen oppilaitoksiin. Kaikkaan yli kymmenessä oppilaitoksessa on uudistettu vanhoja tiloja EU-tuella. Uudet tilat kannustavat omatoimiseen tiedonhankintaan ja lisäävät viihtyisyyttä koulussa.
Hyvät kokemukset kannustavat vastaavien tilojen kehittämiseen myös jatkossa.
Lyseolla uusittiin kirjasto
Tampereen Lysion Lukion kirjastotiloissa tehtiin suursiivous reilu vuosi sitten uusimalla koko kalustus ja myös lainausaineisto. Uudistuksen mahdollisti hanke, jolla aiemmin hyödyntämättömistä tiloista kunnostettiin monimuoto-opiskelua edistäviä kokonaisuuksia yli kymmenessä toisen asteen oppilaitoksessa.
Lyseon kirjaston uudet tietokoneet ja viisi tuhatta kirjaa ovat nykyisin ahkerassa käytössä, vakuuttavat lukiolaiset Isabelle Hauger ja Johannes Hiltunen.
- Silloin kun on kotitehtäviä ja täytyy etsiä kirjoja, niin käyn täällä etsiskelemässä, niin kuin nytkin etsitään näitä kirjoja täältä.
- Täällä on hyvä tulla vaikka kuuntelemaan musiikkia ja täällä on myös hyvä tehdä läksyjä ja lukea kokeisiin. Lisäksi näitä tietokoneita voi käyttää vaikka tiedon hakuun ja ryhmätöiden tekemiseen.
Pölyrätti ei riitä
Tilan uudistamisessa ei pelkkä pölyrätti riitä, jotta se palvelisi tämän päivän oppimisympäristönä, muistuttaa projektipäällikkö Anne Suoniemi AVOKI-hankkeesta.
- Sen pitää olla ajantasainen. Aineiston pitää olla ajantasaista, koneiden pitää olla hyviä käyttää ja niissä riittävästi erilaisia ohjelmistoja, mutta myöskin viihtyisyys tulee ottaa huomioon. Tilan pitää olla viihtyisä olla ja myös innovatiivinen.
Avoimista oppimisympäristöistä saadut kokemukset kannustavat niiden järjestämiseen jatkossakin, vaikka varsinainen hanke päättyikin tänään, kertoo Pirkanmaan ammattiopiston rehtori Leena Mäkelä.
- Tarkoitus on saada meidän kaikkiin toimipisteisiin jonkinlainen tietopalvelutila. Osa niistä on pienempiä kuin tämä tila, mutta vastaava tila meidän kaikille opiskelijoille.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.