Avustustyöntekijä lähti Pohjois-Koreaan avoimin mielin
Suljetussa Pohjois-Koreassa työskentelevä SPR:n vapaaehtoinen sanoo lähteneensä Pohjois-Koreaan tarkoituksella niin, ettei lukenut maasta juurikaan etukäteen. Avustustyöntekijä Annamari Raikkola kertoi kokemuksistaan Ylen aamu-tv:ssä.
Vuoden Pohjois-Koreassa työskennellyt Annamari Raikkola sanoo lukeneensa maasta ennen lähtöään lähinnä maantieteellisiä faktoja, koska oikestaan kaikki uutisointi eristetystä Pohjois-Koreasta on hänen havaintojensa mukaan negatiivista.
- Ajattelin, että menen avoimin silmin katsomaan millaista siellä on, Raikkola kertoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Raikkolan ensimmäinen kokemus Pjongjangista oli, että liikenne on kaupungissa hyvin vähäistä. Autoja on vähän, ja ihmiset kävelevät paljon.
- Kaupoissa ei ole minkäänlaisia näyteikkunoita, neonvaloja tai mitään mistä voisi tunnistaa kaupan. Sama koskee ravintoloita. Ensimmäiset viikot ajattelin, etten ikinä löydä yhtään kauppaa täältä, mutta pikku hiljaa ne alkavat löytyä, Raikkola kertoo.
"Ihmiset tyylikkäästi pukeutuneita"
Hän kuvailee pjongjangilaisten olemusta sellaiseksi, josta köyhyys ei juuri näy.
- Ihmiset ovat hyvin pukeutuneita, erityisesti nuoret naiset ja lapset. Tosi kauniita vaatteita, he ovat tyylikkäästi pukeutuneita.
Raikkolan mukaan pohjoiskorealaiset kertovat yllättävän avoimesti elämästään, vaikka he kieltäytyvät puhumasta joistakin asioista.
Hän on kuullut myös paikallisten kokemuksista maan rajojen ulkopuolella. Raikkola kertoo jututtaneensa aiheesta esimerkiksi Kiinassa käynyttä kollegaansa.
- Kysyin miltä tuntui olla Pekingissä. Hän sanoi, että siellä on kaikenlaista, mutta onko se loppujen lopuksi hyvä, että siellä on sitä kaikkea, Raikkola jatkaa.
Matkustamisessa tiukat säännöt
Raikkola sanoo, että hallinnon tiukka kontrolli vaikuttaa avustustyöntekijöihin, koska kulkemiseen tarvitsee luvat. Minnekään ei voi lähteä yllättäen, ja ulkomaalaiset tarvitsevat maasta poistumiseen viisumin, jonka saaminen kestää viikon.
Korealaisille itselleen matkussäännöt ovat erittäin tiukat.
- Kukaan ei pääse matkustamaan yksin. Kaksi naista tai kaksi miestä voi matkustaa yhdessä, mutta mies ja nainen eivät voi matkustaa yhdessä, hän kertoo.
Raikkola sanoo, että hänellä on välillisiä havaintoja ruokapulasta, joka on ollut paljon uutisissa. Hän kertoo nähneensä huonokuntoisia ihmisiä esimerkiksi maaseudun terveyskeskuksissa.
- Kun katsoo peltoja maaseudulla, niin kaikki työ tehdään käsin. Olen nähnyt vain muutaman traktorin, ja se tuntuu todella huimalta. Melkein kaikesta muusta on pulaa, paitsi työntekijöistä, hän sanoo.
Raikkola palaa kesän jälkeen Pohjois-Koreaan vielä vuodeksi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kosovossa pelastetaan ravintoloiden vetonauloiksi haalittuja karhuja
Luonnossa elävien karhujen määrä on laskenut Kosovossa alle sadan.
Perheriita pakistanilaiskoneessa syy Britannian hävittäjien väliintuloon?
Keskenään kiistelleet perheenjäsenet uhkasivat räjäyttää koneen, elleivät saisi riidellä rauhassa, kerrotaan lentoyhtiöstä.
Gangnam Style sujuu robotiltakin - video
Pekingin robottimessuilla on nähty tällä viikolla jos jonkinlaisia vipeltäjiä. Erikoisimmasta päästä lienevät robotit, jotka pistävät mekaanisilla jaloillaan koreasti Gangnam Style -hitin tahtiin.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Saudiarabialaiset hurjapäät kaahailevat aavikolla kahden pyörän varassa - video
Saudiarabialaiset autoharrastajat ovat keksineet uuden huvittelutavan: autoilla kaahaillaan aavikolla niin, että pyöristä vain kaksi koskettaa maata. Autoa taspainottaakseen menopelin toisella laidalla roikkuu ajajan ystäviä.
Espanjan prinsessaa epäillään verovilpistä
Liikemiespuolison rikossyytteet heittävät varjon myös prinsessa Cristinan ylle.
Viisi kiipeilijää kadoksissa Kanchenjungan vuorella
Kiipeilijöiden pelätään kuolleen, kun he olivat laskeutumassa vuorelta. Kadonneiden joukossa on kaksi unkarilaista ja yksi eteläkorealainen kiipeilijä sekä kaksi nepalilaista opasta.
Outo tapaus Britannian ilmatilassa - hävittäjät saattoivat käännytettyä pakistanilaiskonetta
Matkustajakoneen ei sallittu laskeutua reittinsä mukaisesti Manchesteriin, vaan kone ohjattiin lontoolaiselle Stanstedin kentälle ja poliisi pidätti kaksi miestä.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
