Backman uskoo ohikulkutien välittömään jatkoon
Ensivuoden budjettivaroja voidaan hyvinkin ohjata Savonlinnan syväväylän siirtoon ja Laitaatsalmen siltoihin. Niiden rakentaminen on teknisesti kolmas työvaihe ohikulkutien kokonaisuudessa, mutta keväisessä kehysriihessä se haluttiin tulkita erilliseksi hankkeeksi.
Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, savonlinnalainen Jouni Backman uskoo kuitenkin, että syksyisessä budjettiriihessä ja eduskunnassa tulkinta vielä palautuu hallitusohjelman mukaiseksi.
- Kehysten puitteissa eduskunta viime kädessä tekee ratkaisut liikennehankkeista ja myös muista investoinneista. Siltä osin en usko, että on tulossa mitään uutta liikkumavaraa kaiken kaikkiaan valtion talouteen, mutta olemassa olevan kehyksen puitteissa voidaan järjestystä muuttaa, sanoi Jouni Backman Yle Etelä-Savon uutisille.
Kuin kipeä peukalo
Savonlinna on maantie-, rautatie- ja syväväyläliikenteen risteys. Tällä hetkellä toinen Kyrönsalmen nostosilloista on viallinen ja maantieliikennne voi käyttää vain toista eli kahta ajokaistaa. Ruuhkat purkautuvat hitassti. Pystyyn jäänyt läppä muistutta kipeästi kriitisestä liikennetilanteesta. Kiinteä silta Laitaatsalmessa on ohikulkutien oleellinen osa ja se olisi saatava pian.
- Itse lähden siitä, että hallitusohjelman mukaisesti vireillä olevat hankkeet viedään ensin loppuun ja sen jälkeen aloitetaan muita. Lähden sitä, että kysymys on yhdestä kokonaisuudesta eikä suinkaan kolmesta erillisestä hankkeesta. Sen loppuun vieminen on kansantaloudellisesti ja liikenteellisesti järkevää ja kyllä yleensä olen tottunut siihen, että loppujen lopuksi näissä asioissa järki voittaa, Backman vakuuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
