Balettivalokuvia Lappeenrannassa
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa Lappeenrannassa voi tutustua elokuun ajan balettiaiheiseen valokuvanäyttelyyn.
Balettivalokuvaukseen erikoistuneen Kansallisbaletin ensitanssija Stanislav Beljajevski on ottanut kuvat Lappeenrannan balettigaalan esityksissa vuosina 2010 ja 2011. Hän on Balettigaalan virallinen valokuvaaja myös tänä vuonna.
Stanislav Beljajevski on maailmankuulun Vaganova-balettiakatemian kasvatti, aluksi Mariinski-teatterin ja nykyisin Suomen Kansallisbaletin ensitanssija, joka on kouluttautunut myös balettipedagogiksi.
Näyttelyn järjestää lappeenrantalainen balettiyhdistys Attitydi ry.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Liikuntapaikoille avustuksia Etelä-Karjalaan
Uudenmaan ELY-keskus myönsi avustuksia Imatralle, Parikkalaan ja Lappeenrantaan. Suurin avustussumma käytetään lähiliikuntapaikan rakentamiseen Imatran urheilutalolle.
Lappeenrannalle kaksi kuntamarkkinoinnin SM-voittoa
Kuntaliiton järjestämän kilpailun tuomaristo kiitteli etenkin Hynysenranta-videosovellusta, joka puhuttelee nuoria.
Tilintarkastaja moittii Luumäkeä
Tilintarkastajan mukaan Luumäen kunnalle on voinut tulla taloudellista vahinkoa, kun kunta jätti hakematta kirjaston peruskorjaukseen suunnitellun valtionosuuden. Kunnan mukaan asia oli usean henkilön hyppysissä, mutta vastuukysymykset olivat epäselviä.
Nimettömiin hiv-testeihin hakeutunut ennakoitua enemmän nuoria
Alkuun palvelun arveltiin olevan suosittu keski-ikäisten seksituristien keskuudessa.
Avoimia työpaikkoja vuodentakaista vähemmän
Etelä-Karjalassa tarjolle tulleiden työpaikkojen määrä on kutistunut viime vuodesta. Nuorisotyöttömyys on sitkeää Lappeenrannan seudulla.
Eksote välttelee irtisanomisia
Tulevat muutokset Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin palvelurakenteessa ja organisaatiossa voivat johtaa henkilöstön vähentämiseen. Eksote vähentää henkilöstöä niin, että eläkkeelle siirtyvien tilalle ei välttämättä palkata uusia.
Onko tämä rypsin ja rapsin viimeinen vuosi?
Keltaisena aaltoileva kukkameri ei välttämättä korista tienvarsia enää ensi vuonna. EU kielsi torjunta-aineet, joita käytetään nimenomaan öljykasvien tuholaisten torjuntaan.
Veriveljet nähdään ensi vuonna Imatralla
Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Veriveljet rantautuu Imatran teatterin ohjelmistoon ensi vuoden tammikuussa.
Lappeen koululla vesivuoto
Uudessa Lappeen koulussa on päässyt lattianpesuvettä viemärin läpivientiin. Mahdollisia työvirheitä etsitään nyt muistakin paikoista.
Litran vetypommin räjäyttäminen hillitsee pommintekohalut
Internetissä on kymmenittäin pomminteko-ohjeita sisältäviä sivustoja. Kemian opettaja muistuttaa, että internet on täynnä myös hyödyllistä tietoa räjäytyksistä ja kemiallisista reaktioista. Kemian tunneilla saadaan aito kokemus siitä, että pienessäkin pommissa on jytyä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.