Barffaus on koirien trendiruokavalio
Samalla kun ihmiset karppaavat, koirat barffaavat. Kyseessä on ruokintasuuntaus, jonka perusperiaate on, että koiralle syötetään mahdollisimman lähelle sitä, mitä ne söisivät luonnossakin. Lähtökohtana on suden ruokavalio.
Barf-ruokavalioon kuuluvat raaka liha, veriset luut, sisäelimet sekä kasvikset ja marjat. Barf tulee sanoista bones and raw food eli luita ja raakaa lihaa.
Viiden koiran omistaja ja lemmikkikaupan myyjä Marja-Leena Narvanto on trendin edelläkävijä, sillä hän on ruokkinut koiriaan raakaruoalla jo vuosia. Narvanto on tosin tehnyt barfista oman versionsa, ja on jättänyt luut ruokinnasta pois. Urheilukoirien ruokavaliossa luut sulavat liian hitaasti. Narvannon whippetit eivät kuitenkaan nappuloita näe, vaan kupeissa on muun muassa kanaa, nautaa, sikaa ja sydäntä sekä valikoima hivenaineita, kivennäisiä, vitamiineja ja öljyä.
- Olen lukenut aika paljon koirien ruokinnasta ja ollut kiinnostunut siitä jo pitkään. Kokeilun kautta olen huomannut tämän parhaaksi vaihtoehdoksi, Narvanto kertoo.
Eläinlääkäri ei suosittele kaikille
Barffaus ei ole laiskan koiranomistajan vaihtoehto. Narvanto on opiskellut koirien ruokintaa omatoimisesti useita vuosia. Jotta ruokinnan edut eivät kääntyisi haitoiksi, on koirien ruokinnasta ja sen perusteista tiedettävä paljon. Eläinlääkäri Eeva Kurki-Huttunen ei suosittelekaan barffausta joka kotiin.
- Barffauksessa pitää olla tarkempi, että koira saa tarvitsemansa ravintoaineet ,ja myös kivennäisaineet on oikeassa tasapainossa. Etenkin kalsiumin ja fosforin suhde keikahtaa helposti. En missään tapauksessa suosittele kaikkia siirtymään barffiin. Varsinkin pentujen kohdalla kivennäistasapainon saavuttaminen vaatii tosi tarkkaa ruokintaa, Kurki-Huttunen kertoo.
Lihan laatuun kinnitettävä huomiota
Ravintoaineiden tarkan laskemisen lisäksi barffaajan on oltava tarkkana raakojen lihojen ja luiden laadusta. Kurki-Huttunen ei suosittele muiden kuin kotimaisten raaka-aineiden käyttöä esimerkiksi salmonellariskin takia. Ruokavaliossa on silti etujakin.
- Kun ruoka on raakaa, niin onhan se luonnonmukaisempaa ja siitä on se hyöty, että koira voi paremmin hyväksi käyttää esimerkiksi lihan entsyymejä ja rasvaa. Entsyymejä ei ole kuumentamalla tapettu, ja myös rasvan koostumus muuttuu kuumennettaessa huonommin hyväksi käytettäväksi.
Barffauksesta tulossa helpompaa
Hinnaltaan raakaruoka ei ole merkittävästi teollisia lemmikkikauppojen nappuloita kalliimpaa. Sitä voi kuitenkin olla hankalampi saada ja säilyttää. Netin keskustelupalstoilla barfauksesta kiinnostuneet pohtivat miten kuljettaa painavat pakasteet kotiin, ja toisaalta miten verisiä luita voisi syöttää sotkematta koko kotia. Viime aikoina tosin yhä useampi lemmikkitarvikemyymälä on ottanut barf-ruoat valikoimiinsa, ja saatavilla on myös helpommin käsiteltäviä lihapötköjä.
Narvanto kertoo kohtaavansa joka päivä työssään muutamia barf-ruokavaliosta kiinnostuneita.
- Aikakausien mukaan menee osittain ruokintabuumitkin, mutta kyllä ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia koirien ruokinnasta. Halutaan nähdä mitä se koira oikeasti syö eikä pelkästään mitä säkin kyljessä lukee.
Nappularuokintakin on ok
Sekä Narvanto että Kurki-Huttunen pitävät myös nappularuokintaa hyvänä vaihtoehtona, jos barffaus tuntuu liian monimutkaiselta. Eläinlääkäri onkin enemmän huolissaan siitä, että koirille syötetään huonolaatuisia nappuloita tai jopa eineksiä. Niistä koira ei saa tarvitsemiaan ravintoaineita, vaikka ne maistuisivat koiralle kuinka hyvin. Eläinlääkäri itse ruokkii koiraansa soveltaen.
- Pääasiassa se saa kuivamuonaa, mutta aina silloin tällöin lohkaisen jauhelihapaketista palasen kuppiin.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Pettuleipää koululaisille Lustossa
Koululaisten leipä on tiukassa Metsämuseo Luston pettupajoissa. Jauhojen raaka-aine pitää irrottaa puusta ja jalostaa leivän jatkeeksi. Työvaiheita on monia ja monet niistä raskaita, kuten isojen pöllien kuoriminen ja käsikivillä jauhaminen.
Olavinlinnan keittiöremonttiin lisärahaa 300 000 euroa
Olavinlinnan kunnostustöihin on esitetty määrärahaa hallituksen lisäbudjettiesityksessä. Valtiovarainministeriön pohjaesitykseen lisättiin Olavinlinnan osalle 300 000 euroa, jolla korjataan keittiön asbestiongelmia.
ESEn kaukolämpö kävi kaupaksi edellisvuotta heikommin
Lämmin talvi näkyy yhtiön tuloksessa. ESE-konserni maksaa omistajalleen Mikkelin kaupungille vähän yli 4 miljoonaa euroa osinkoina ja lainan korkoina. Osingon osuus on lähes 2,9 miljoonaa.
“MPY:n rahat piti laittaa valokuituun”
Sulkavalainen yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Kari Partanen on harmissaan, että alueellisten puhelinyhtiöiden rahat paloivat maailmalla maakunnallisen kuituverkon sijasta.
MPY:n johto sai sapiskaa omistajilta
Osuuskunnan luottamuslauseesta huolimatta yhtiö joutuu muuttamaan hallintorakennettaan. Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä tulee olemaan jatkossa eri hallitus.
Puumalassa laskettiin hintalappu kuntaliitosneuvotteluille
Laskennassa otettiin huomioon luottamushenkilöiden kulut. Matkakustannukset suurin menoerä.
Metsähaketta palaa entistä enemmän Etelä-Savossa
Ensiharvennusten pienpuuta palaa eniten. Kantojen osuus hakkeesta on 5 prosenttia.
Etelä-Savo kritisoi liikennepoliittista selontekoa
Itä-Suomen osuus kehittämishankkeiden rahoista on vain 1,5 prosenttia. Suomen maanteiden liikenteestä 12,5 % ajetaan Itä-Suomessa.
MPY:n johdolle selkeä luottamuslause osuuskuntakokouksessa
Ennätysvilkas osuuskuntakokous myönsi yhtiön hallitukselle ja toimivalle johdolle luottamuslauseen äänin 365 - 138. Jäsenen vaatimaa erityistilintarkastusta ei tehdä, mutta yhtiö laatii uuden omistajastrategian syksyyn mennessä.
MPY:n tappioita ruoditaan osuuskuntakokouksessa
Osuuskunnan jäsen vaatii erityistilintarkastusta ja hallituksen aseman selvittämistä. Taustalla on yhtiön historiallisen suuret tappiot, jotka syntyivät liiketoiminnan laajentumisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.