BBC välittänyt uutisiaan maailmalle jo 80 vuotta
BBC World Service juhlii tänä vuonna 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Britannian yleisradioyhtiö aloitti ulkomaille suunnatut radiolähetyksensä vuonna 1932 nimellä Empire Service. BBC World Servicellä on nykyisin lähetyksiä englannin lisäksi 27 muulla kielellä, ja se tavoittaa noin 225 miljoonaa kuuntelijaa.
Menneiden vuosikymmenien aikana BBC on tarjonnut radiolähetyksiä 68 eri kielellä. Suomenkieliset lähetykset se aloitti maaliskuussa 1940 ja jatkoi niitä aina maaliskuuhun 1997 asti.
Osana Britannian hallituksen rajuja budjettileikkauksia ulkoministeriön aiemmin rahoittama BBC World Service päätettiin siirtää vuodesta 2014 alkaen kustannettavaksi lupamaksuvaroin. BBC vakuuttaa kuitenkin, ettei muutos vaikuta yhtiön haluun tavoittaa lähetyksillään ulkomailla nykyistäkin suurempaa joukkoa ihmisiä.
BBC World Service juhli 80-vuotista taivaltaan karkauspäivänä muuttaessaan uusiin tiloihin Lontoossa, vaikka radiolähetysten alkamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta vasta 19. joulukuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Oklahoman tornado järkytti - NBA-supertähti lahjoitti miljoonan
Kevin Durant järkyttyi Oklahomaan iskeneen tornadon tekemistä tuhoista. Durant on vakuuttunut, että kaupunki nousee nopeasti jaloilleen.
Kuvagalleria: Jännitteet purkautuivat Tukholman lähiöissä
Tukholman maahanmuuttajavaltaisilla esikaupunkialueilla on mellakoitu jo kolme yötä. Nuoret ovat sytyttäneet tulipaloja, rikkoneet omaisuutta, polttaneet autoja kivittäneet poliiseja ja palomiehiä.
Tukholman maahanmuuttajalähiöt liekeissä - sosiaalipolitiikka koetuksella
Ulkomaalaistaustaiset nuoret riehuvat, maahanmuuton vastustajat innostuvat.
Yhdysvaltain armeijassa taas seksiskandaali - kenraali hyllytettiin tutkinnan ajaksi
Washington Post -lehti kertoo, että naimisissa oleva kenraali olisi tapellut rakastajattarensa kanssa.
Hizbollah lähettää lisää joukkojaan Syyrian sotaan
Libanonilaisen Hizbollah-järjestön taistelijat ovat jo johtoasemissa Syyrian sodassa, kertovat silminnäkijät.
Pentagon haluaa 450 miljoonaa dollaria Guantanamon korjauksiin
Yhdysvaltain johto joutuu jälleen tekemään valinnan, säilytetäänkö pahamaineinen Guantanamon vankila, vai tehdäänkö siitä entistäkin pysyvämpi laitos.
Pelastustyöt päättymässä Oklahomassa - tornadouhreja ei uskota enää löytyvän
Jokainen tuhoutunut rakennus on tarkastettu ainakin kerran, kertoo paikallinen palopäällikkö. Hänen mukaansa raunioista ei ole löytynyt ketään sitten maanantai-illan.
USA on selvittänyt Benghazin lähetystöiskusta epäiltyjen henkilöllisyydet
Epäiltyjä ei kuitenkaan aiota pidättää ainakaan toistaiseksi.
EU-huippukokous suitsimaan veronkiertoa
EU-mailta jää verottamatta kymmeniä miljardeja euroja veroparatiiseihin talletettuja varoja. Tänään kokoustavien EU-johtajien asialistalla ovat myös EU:n sekavat energiamarkkinat.
YK ihmettelee: Syyrialaispakolaisten määrä Jordaniaan laskenut äkisti
YK:n pakolaisjärjestö arvelee, että pakolaiset eivät pääse rajalle Syyriassa. YK selvittää tilannetta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.