Belgian korkein oikeus päästi pedofiilia avustaneen vaimon vankilasta
Marc Dutroux'n entinen vaimo Michelle Martin pääsee vankilasta luostariin.
Belgian korkein oikeus on tiistaina päättänyt lopullisesti vapauttaa pedofiilimiestään avustaneen vaimon vankilasta. Kuuden tytön sieppaamisesta ja neljän murhasta tuomitun Marc Dutroux'n entinen vaimo Michelle Martin pääsee vankilasta luostariin.
Martin oli tuomittu 30-vuotiseen vankeusrangaistukseen miehensä auttamisesta sekä siitä, että hän antoi kahden tytön nääntyä nälkään, kun Dutroux oli vankilassa varkaudesta tuomittuna.
Korkein oikeus päätti tiistaina pitää voimassa käräjäoikeuden vapautuspäätöksen. Martin on istunut tuomiostaan noin 16 vuotta. Hänet vapautetaan belgialaisen Malonnen nunnaluostarin valvontaan. Kokonaan vapaaksi hän voi hakea aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.
Päätös on suututtanut uhrien perheitä ja luostarin edessä on järjestetty mielenosoituksia. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi valitukset vapautuspäätöksestä.
Dutroux tuomittiin 2004 elinkautiseen. Martin erosi miehestään vuotta aiemmin. Heillä on kolme yhteistä lasta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Outo tapaus Britannian ilmatilassa - hävittäjät saattoivat käännytettyä pakistanilaiskonetta
Matkustajakoneen ei jostakin syystä sallittu laskeutua reittinsä mukaisesti Manchesteriin.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
Kabulissa voimakas räjähdys - tilanne jatkuu
Militantit iskivät kaupungin keskustassa.
Malin muinaiskirjastoa pelastetaan joukkorahoituksella
Kulttuurihistoriallisesti korvaamaton muinaiskirjoitusten kokoelma oli jo kerran tuhoutua, kun islamistit valloittivat viime vuonna Malin Timbuktun. Ahmed Baba -instituutin kokoelma onnistuttiin kuitenkin pelastamaan salakuljettamalla se ulos kaupungista. Nyt kallisarvoiset asiakirjat uhkaavat joutua kosteusvaurioiden tuhoamaksi.
Tutkijat huolissaan kansakunnasta: Ruotsalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä
Laajasta selvityksestä ilmenee, että vaikka seksi on yhä enemmän esillä mediassa ja mainoksissa, makuuhuoneissa suuntaus on päinvastainen. Vain kyselyn vanhimmassa ikäryhmässä on aiempaa enemmän vipinää.
Brittikone teki hätälaskun Lontooseen
Airbus-koneen ongelmat pysäyttivät toviksi liikenteen yhdellä maailman kiireisimmistä lentokentistä.
Syyrian oppositioliittouma lämpenemässä rauhanneuvotteluille
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, että Syyrian hallitus on valmis rauhanneuvotteluihin.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Venäjä: Syyrian hallitus valmis rauhanneuvotteluihin
Syyrian rauhankehitys ehkä pääsee lopultakin liikkeelle. Syyrian hallitus katsoo olevansa valmis neuvotteluihin.
