Kulttuuri |

Berliinissä rakennetaan uutta kaupunkilinnaa Itä-Saksan purkaman tilalle

Jättihankkeen hintalappu on 590 miljoonaa euroa. Saksassa moni vastustaa suururakan aloittamista.

Video: Berliinin linnan rakennuspaikka.
00:37

Saksan pääkaupungissa muurataan tänään peruskivi uudelle Berliinin linnalle (Berliner Schloss). Hallitsijoiden linnoja on ollut Berliinissä 1400-luvulta lähtien, mutta historian saatossa linnat ovat tuhoutuneet.

Nyt Saksa rakentaa linnan uudelleen keskelle Berliiniä, ja jättihanke maksaa yli puoli miljardia euroa. Saksassa on jo useamman vuoden käyty keskustelua Berliinin linnahankkeen järkevyydestä, mutta nyt ollaan niin pitkällä, että liittopresidentti Joachim Gauck muuraa tänään Linnan peruskiven. Rakentamisaikataulu on mittava, avajaisia on määrä viettää vasta vuonna 2019.

Linna tulee keskelle Berliiniä, paraatipaikalle, museosaaren jatkeeksi Spreejoen varrelle. DDR-aikana tontilla seisoi parlamenttirakennus eli Tasavallan palatsi. Paikalla on kuitenkin ollut linna jo 1400-luvulta lähtien ja uuden linnan esikuvaksi on valittu 1700-luvun Barokkilinna.

Hanketta vetävän Linna-säätiön johtaja Manfred Rettig korostaa, että vanhaa linnaa ei rakenneta vain museoksi vaan monikäyttötilaksi.

Linnaan aiotaan sijoittaa museoiden kokoelmia sekä keskuskirjasto. Maineikas Humboldtin yliopisto saa uusia tiloja, ja linnaan tulee useampi konferenssi- sekä juhlatila.

Hanke maksaa jättimäiset 590 miljoonaa euroa, josta Saksan valtio on sitoutunut rahoittamaan pääosan. Kuitenkin, ensimmäistä kertaa, Saksassa turvaudutaan nyt myös yksityiseen rahoitukseen valtionhankkeessa, kertoo Manfred Rettig.

Moni Saksassa vastustaa massiivista linnahanketta ja pitää jopa rakenteilla olevaa linnaa yksinkertaisesti rumana. Linnan kolme julkisivua rakennetaan alkuperäisen näköisiksi, mutta neljäs saa modernin ulkoasun, samoin sisätilat jäävät moderneiksi.

Hankkeen pääarkkitehti, italialainen Franco Stella torjuu kritiikin. Stella sanoo, ettei kyse ole siitä pitäisikö nyt rakentaa Berliiniin päiväkoteja vai barokkilinna. Kysymys on ennemminkin siitä, mitä juuri tälle paraatipaikalle keskelle pääkaupunkia halutaan.

Säätiön johtajan Manfred Rettigin mielestä seuraava sukupolvi saa vuorostaan päättää, haluavatko he jatkaa Linnan entistämistä.

Berliinin linna ei siis tule täysin entiselleen vielä kuudenkaan vuoden kuluttua. Sisätilat eivät saa entisöityä asua, vaan ne muutetaan nykyaikaisiksi, koska kaikkeen ei Saksankaan raha riitä. Linnan nimeksi kaavaillaankin jatkossa Humboldt-foorumia.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä