Kulttuuri |

Björkissä ja Madonnassa kiehtoo rohkeus

Suomessa konsertoi sunnuntaina kaksi vahvaa naisartistia. Fanit kiittelevät molempia omaleimaisuudesta ja rohkeudesta.

Emilia Aalto (vas.) ja Vilma Nurminen
Emilia Aalto (vas.) ja Vilma Nurminen fanittavat Björkiä. Kuva: Yle

Helsingissä konsertoi sunnuntai-iltana kaksi suurta naistähteä, Madonna ja Björk. Madonna kerää Olympiastadionille noin 43 000 kuulijaa. Björk esiintyy Flow-festivaalin päätöskonsertissa.

Björkin esiintymistä on odotettu vuosia, koska tähti perui kaksi edellistä konserttiaan Suomessa, viimeksi vuonna 2008. Björk on konsertoinut Suomessa viimeksi vuoden 1998 Ruisrockissa.

Fanit odottavat jotain uutta ja erilaista.

- Mun piti mennä katsomaan keikka jo silloin 2008. Nyt odotan kyllä aivan extrapaljon konserttia. Odotan, että se on jotain ihan erilaista, sanoo suureksi Björk-faniksi tunnustautuva Emilia Aalto.

- Se on niin omaleimanen, täydentää ystävä Vilma Nurminen.

- Joo, ja niin kertakaikkiaan rohkea, sanoo Emilia Aalto.

Björkiltä odotetaan kokeellisuutta ja omaleimaisuutta

Björk tuo Suomeen Biophilia-projektinsa, joka on levyn lisäksi myös nettiteoksista, konserteista sekä remiksauksista koostuva kokonaistaideteos.

Joe Carroll
Joe Carroll on pitänyt Björkistä tämän ensilevystä lähtien. Kuva: Yle
- En tiedä yhtään millainen keikka tulee olemaan. Uskon, että se on aivan erilainen kuin silloin, kun olen nähnyt hänet aiemmin. Hän on selvästi nykyään vielä kokeellisempi kuin ennen, sanoo Björk-keikkaa Flowssa odottava Joe Carroll.

Björkin kiertueella lavalla on nähty lavalla musiikkiesityksen lisäksi visuaalinen show, näyttäviä asuja, erikoisvalmisteisia soittimia, kuoro ja pyroefektejä.

Madonnan mielipiteet ja oma linja inspiroivat

Björkin kanssa samaan aikaan konsertoiva Madonna on nähty Suomessa kerran aiemmin, vuonna 2009.

Anton Keskisuo (vas.), Mia ja Anttu Vihunen
Anton Keskisuo (vas.), Mia ja Anttu Vihunen Kuva: Yle
Olympiastadionilla oli jono jo aamulla.

- Se on vaan niin hyvä, se on jumala, sanoi idoliaan odotteleva Anttu Vihunen.

- Mä oon saanut siltä tosi hyviä elämänohjeita. Sillä on niin hyviä mielipiteitä, täydentää ystävä Mia.

- Se on kerta kaikkiaan niin rohkea nainen, sanovat fanit yhdestä suusta.

Keskustele uutisesta

Helsingissä konsertoi sunnuntaina kaksi nimekästä naisartistia, Madonna ja Björk. Molemmat ovat omaperäisiä, rohkeita, yllätyksekkäitä ja kiinnostavia esiintyjiä. Mikä konserteissa oli vaikuttavinta? Millaisia muistoja vaalit tästä konsertista? Jäikö sinulle jotain erityisesti mieleen?

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä