Blackwater-turvafirma suostuu sakkoihin välttääkseen asevientisyytteet
Blackwater-nimellä aiemmin tunnettua Academi-turvayritystä syytettiin muun muassa aseiden salakuljetuksesta.
Academi-nimellä nykyään käyttävä turva-alan yritys on suostunut maksamaan 7,5 miljoonan dollarin eli noin 6 miljoonan euron sakot. Näin yhtiö välttää sitä kohtaan nostetut syytteet asekaupan rikkomuksista, kertoo Yhdysvaltain oikeusministeriö.
Yhtiö on jo kaksi vuotta sitten maksanut 42 miljoonan dollarin eli noin 34 miljoonan euron korvaukset muista asevientirikkomuksista.
Tällä kertaa yhtiön syytelistalla oli 17 eri rikkomusta. Syyttäjän mukaan yhtiö oli tarjonnut sotilaallista koulutusta muiden maiden hallituksille ilman lupaa, omistanut rekisteröimättömiä automaattiaseita ja toimittanut laittomasti suojavarusteita ulkomaille. Tämän lisäksi syytteissä kerrottiin yhtiön valehdelleen Yhdysvaltain viranomaisille aseista, joita oli toimitettu Jordanian kuninkaalle, sekä myyneen satelliittipuhelimia Sudaniin ilman lupaa.
Syytteiden mukaan rikkomukset tapahtuivat vuosina 2005-2008. Sakkojen lisäksi Academi joutuu rajoittamaan ulkomaanvientiään ja alistumaan ulkopuolisiin tarkastuksiin, jotta syytteitä ei vietäisi eteen päin.
Yhtiön maine tahriutui Irakin joukkosurmassa
Alun perin Blackwater-nimellä toiminut yritys tuli tunnetuksi Irakin sodan myötä. Blackwater oli suurin yksityinen turvafirma, jonka Yhdysvaltain hallitus palkkasi Irakiin.
Yhtiön maine tahriutui kuitenkin pahoin, kun viisi sen työntekijää surmasi 14 aseetonta siviiliä syyskuussa 2007. Yhtiön mukaan työntekijät ampuivat itsepuolustukseksi. Työntekijöitä vastaan nostettiin syytteet, mutta ne hylättiin, koska oikeus katsoi syyttäjän käyttäneen todistajanlausuntoja väärin.
Blackwater menetti toimilupansa Irakissa vuonna 2009. Yhtiö toimi hetken aikaa nimenllä Xe, kunnes omistajanvaihdoksen myötä uudeksi nimeksi vaihdettiin vuonna 2011 Academi. Yhtiötä on syytetty myös lukuisista muista väärinkäytöksistä, ja sitä kohdanneet syytteet ovat herättäneet keskustelua yksityisten turvafirmojen toiminnasta.
