Keski-Pohjanmaa |

Blues-Robban paljastaa toisen puolensa

Robban Hagnäs on luotsannut Wentus Blues Bandin 25 vuoden aikana 3 000 keikalle. Nyt oli aika terapoida soololevyn merkeissä. Another Side of Robban -albumilla Hagnäs paljastaa vaikutteensa bluesin ulkopuolisesta maailmasta.

Robban Hagnäs
Kuva: Jukka Lehojärvi / Bluelight Records

Wentus Blues Band päätti viime syksynä hengähtää hyvin intensiivisen 15 vuoden keikkailun jälkeen. Tänä vuonna yhtye esiintyy ainoastaan Pori Jazzeilla. Soololevyn tekemiseen Hagnäsilla ei ole ollut polttavaa tarvetta, aika oli vain nyt kypsä omalle albumille.

- Olen vuosia työskennellyt blues-legendojen kanssa, nyt tuntui siltä, että olen valmis tekemään tällaista. Minulla oli biisejä, joita halusin tehdä. Halusin välillä tehdä ihan erilaista musiikkia kuin mitä olen tehnyt oman bändin kanssa, kertoo Wentus Blues Bandin basisti Robban Hagnäs.

Soolokeikoille, saati -uralle, Robban ei haikaile. Ainostaan levynjulkaisukeikka saattaa toteutua syksyllä, mikäli levyllä soittaneet muusikot löytävät kalentereistaan tilaa.

- Minulla ei ole mitään kunnianhimoja tämän levyn suhteen. Riittää että sain tehtyä sen.

Monipuolinen kattaus esikuvia

Hagnäsin mukaan albumilla kuuluu kaikki hänen musiikilliset vaikutteensa. Rockia, reggaeta, balladeja, soulia ja countrya. Robban kuunteli tarkkaan Johnny Cashinsä jo nuorena.

- Ensimmäiset vaikutteeni sain countrysta. Veljeni kuuntelivat sitä paljon ja Kokkolan ulkopuolella oli country-festivaalikin, muistelee Robban.

Tärkeä linkki reggae-musiikkiin on Robbanin serkku Callo Rönngård - jo kuopatun Dreadline-yhtyeen rumpali.

- Callo oli yksi syy tehdä tämä levy, sain tilaisuuden tehdä töitä nykyään ulkomailla asuvan Callon kanssa. Hän on aina inspiroinut minua.

Albumin kappaleet ovat Robbanin käsialaa yhtä lukuun ottamatta. Mies yllättää reggaen tahdissa keinuvalla tulkinnalla Juokse sinä humma- kappaleesta.

- Isäni kuunteli Tapio Rautavaaraa ja muita suomalaisia iskelmäklassikkoja. Yksi esikuvani on ruotsalainen Peps Persson, joka laulaa Skånen murteella. Hän ei ole sidottu yhteen tyylilajiin. Hän laulaa esimerkiksi Pedro Hietasen levyllä Huopikkaat ja Tahdon rakastella sinua, vaikka hän ei osaa suomea lainkaan. Humma tehtiin Peps Perssonin hengessä reggaeen sovittaen.

Peps Perssonin henki kuuluu myös Robbanin kotikielellä Grundsprååtjiksi eli Kokkolan ruotsiksi lauletussa Koma koma somaren -kappaleessa.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä