Brax: Sähköinen äänestys arvoidaan juhannukseen mennessä
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan sähköisen äänestyksen tulevaisuus arvioidaan juhannukseen mennessä. Asiaan on luvassa koko hallituksen laajempi linjaus syksyllä.
Brax sanoi Yle Uutisen haastattelussa torstaina, että oikeusministeriössä on jo ollut seurauksia kuntavaalien sähköisen äänestyksen epäonnistumisesta.
Braxin muistutti, että sisäisen tarkastuksen perusteella päädyttiin muutoksiin vaaliyksikössä. Lisäksi hallintopuolella on aloitettu yt-neuvottelut ja myös projektihallinnosta löytyi parannettavaa.
Brax piti oikeana sitä, että tuomioistuin päätti vaalien uusimisesta poliitikkojen sijaan.
- Laki ei yksinkertaisesti tunne muuta lakia. Poliitikot eivät määrä uusia lakia. Suomessa laki on yksiselitteinen, vain riippumaton tuomioistuin voi määrää uusintavaalit, Brax sanoo.
Brax lupasi oikeusministeriön etsivän tapoja tulla kuntia vastaan uusintavaalien järjestämisessä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.