Britannian Sonisphere vahvistaa festivaalin peruuntumisen
Huhumylly Brittein saarten suurimman festivaalin perumisesta käynnistyi pääesiintyjäksi kiinnitetyn Queenin virallisilta nettisivuilta. Sittemmin uutinen otettiin pois.
Järjestäjät kertovat festivaalin nettisivuilla, että tapahtuman kokoaminen on paljastunut odotettua vaikeammaksi.
- Tämä vuosi on osoittautunut todella haastavaksi festivaalin kannalta. Meillä on ollut vaikeampaa kuin osasimme odottaa. Olemme taistelleet viime kuukausien ajan, että voisimme järjestää Sonispheren Briteissä tänäkin vuonna, mutta se ei valitettavasti onnistu, festivaali tiedottaa.
Sonispheren tiimi pahoittelee tilannetta syvästi ja lupaa palauttaa ennakkolipun ostaneille lippurahat takaisin.
Tapahtuman pääesiintyjinä piti olla Queen, Kiss ja Faith No More.
Suomen Sonisphere tullaan järjestämään ensi kesänä suunnitelmien mukaisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.
Jatkoa Elvis-häille - naimisiin DBTL:ssä
Seurakunta on tekemässä kesäisistä teemahäistä perinteen Turussa. Vihkipareille on tarjolla Down by the Laiturin lava, yleisö ja esiintyjät.
Kenkiin voi rakastua ensisilmäyksellä
Korkkarit, kumpparit, lenkkarit ja tennarit ovat tuttuja jalkineita tavan tallaajille. Kenkäfriikeille popojen laatu ja ulkonäkö on aivan erityisen tärkeä asia.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.