Brittitutkijat ennustavat hurjaa lämpenemistä lähivuosikymmenille
Britannian ilmatieteen laitoksen, Met Officen tutkijat ovat laatineet päivitetyn ennusteen ilmaston muutoksen etenemiselle. Sen mukaan hurja, neljän asteen lämpeneminen olisi mahdollista vielä tämän sukupolven aikana.
Met Office teki tutkimuksensa Britannian hallituksen toimeksiannosta. Laskelmissa päivitettiin Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n vuonna 2007 tekemä raportti.
Uudessa raportissa todetaan, ettei ilmastonmuutoksen katastrofaalinen eteneminen ole uhka vain tuleville sukupolville, vaan maapallon ilmaston lämpeneminen neljällä asteella voi olla tosiasia jo 2060 - 2070. Näin voi tapahtua, jos ilmastonmuutos jatkuu nykyvauhdilla.
Ennusteen haarukka johtuu siitä, ettei ns. ilmaston takaisinkytkentöjä vielä tunneta tarkasti. Takaisinkytkennät tarkoittavat ilmaston lämpenemisen itseään kiihdyttävää ominaisuutta. Tästä esimerkkinä ovat ikiroutasuot, jotka sulaessaan vapauttavat kasvihuonekaasuja tai meren lämpeneminen, kun sitä peittänyt jää on sulanut.
Ääriennuste, mutta mahdollinen
Met Officen ilmastonmuutostutkimuksen johtaja Richard Betts sanoo, että nyt julkaistu ennuste on ääriskenaario, mutta silti täysin mahdollinen.
Kaksi vuotta sitten näin hurja lämpenemisarvio jätettiin IPCC:n raportista pois, koska tutkijat uskoivat ihmisten onnistuvan ilmastopäästöjen rajoittamisessa. Päästöt ovat kasvaneet kuitenkin koko 2000-luvun enemmän kuin IPCC:n pahimmissakaan arvioissa on ennustettu.
Jos maapallon ilmasto lämpenee keskimäärin neljä astetta verrattuna esiteolliseen aikaan, alueellisesti lämpeneminen olisi vielä rajumpaa. Esimerkiksi Länsi-Afriassa lämpötilat nousisivat kymmenen astetta ja pohjoisella napa-alueella jopa 15 astetta.
Kuivuminen olisi ankarinta Länsi- ja Etelä-Afrikassa, Keski-Amerikassa, Välimeren seudulla ja Australian rannikoilla. Puolet maapallon väestöstä kärsisi vesipulasta ja suuri osa maapallon kasvi- ja eläinlajeista katoaisi. Samaan aikaan esimerkiksi Intiassa sateet voisivat lisääntyä merkittävästi.
Richard Betts painottaa Guardian-lehdessä, ettei kysessä ole tuomiopäivänennuste. Neljän asteen nousu voidaan vielä estää, jos päästöt saadaan nopeasti vähenemään.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Helakanvihreä päästää valon läpi
Kasvien alkukesästä vaaleanvihreät lehdet tummentuvat suven aikana. Helakka vihreys vaihtuu syvään vehreyteen parissa viikossa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Taimenet eivät malta lähteä purosta merille
Kunnostettu Longinoja Helsingissä kelpaa malliksi koko Suomen puroille. Longinojaan istutetut taimenet viihtyvät uomassa jopa niin hyvin, etteivät ne lähde välttämättä merelle vaeltamaan lainkaan.
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä Suomessakin
Ilmatieteen laitos arvioi, että tuulet saattavat puhaltaa aiempaa lujemmin myös meillä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa roudan muodostumiseen.
Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa
82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.