Brysselin huippukokous alkanut - Suomi hakee kompromisseja
EU-maiden päämiehet ovat aloittaneet Brysselissä epävirallisen huippukokouksen, jossa pitäisi päästä sopuun uudesta taloussopimuksesta. Suomi on lähtenyt kokoukseen hakemaan kompromisseja kiistakysymyksiin. Kokoukselta ei kuitenkaan odoteta merkittäviä tuloksia, koska Kreikan velkaneuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa ovat kesken.
Kokouksen varsinainen aihe on keskustella EU:n työllisyys- ja kasvuohjelmista. Kokouksen kiinnostavin anti on kuitenkin Kreikan velkaongelmassa ja uudessa taloussopimuksessa sekä siihen liittyvä kädenvääntö euromaiden ja ulkopuolisten maiden kanssa.
Lopputuloksen on määrä tiukentaa budjettikuria jäsenmaissa rangaistusten uhalla.
Suomi lähtee hakemaan kompromissia kaikkiin kiistakohteisiin. Kompromissihalukkuus kuultaa esimerkiksi siinä, miten Suomi suhtautuu Saksan esityksiin Kreikan talouden asettamisesta komission valvontaan. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Jyrki Katainen (kok.).
- On tarve tietää tasan tarkkaan, kuinka lainarahat Kreikassa käytetään ja kuinka talouden kuntoonsaattamisohjelma toimeenpannaan, Katainen sanoi ennen kokousta pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Suomi siis tukee Saksaa, joskin on hieman epäselvää, tekikö Saksa esityksen tosissaan vai vain kiirehtiäkseen velkojenleikkausneuvotteluja.
Ulkopuolisille osallistumisoikeus?
Toinenkin kiistanaihe sivuaa euron kriisiä läheltä. Euron ulkopuoliset maat ovat toivoneet osallistumisoikeutta euromaiden kokouksiin, jos ne liittyvät uuteen taloussopimukseen. Etenkin Puola ja Ruotsi ovat viestineet, että ne voisivat olla mukana, jos se järjestyy.
Katainen uskoo sovun löytyvän tässäkin asiassa.
- Toivoisin, että tästä löydettäisiin kompromissi, missä talouspolitiikan yhteydenpitoa samoissa pöydissä tiivistetään, mutta tunnustetaan se tosiasia, että silloin kun euromaat ovat enemmän vastuussa asiasta, on myös perusteltua nähdä, että joskus voi olla myös euroalueen omia kokouksia.
On mahdollista, että huippukokous jatkuu vielä euromaiden keskinäisellä kokouksella. Varmana voinee pitää kuitenkin sitä, että ennen maaliskuun varsinaista huippukokousta on vielä kokoonnuttava hyväksymään Kreikan velkaneuvottelujen tulos.
Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi
Euromaat alkavat valmistautua Kreikan lähtöön käytännössä
Jokaisen euromaan on syytä laatia suunnitelma Kreikan irtautumisen varalta. Asia sanottiin ensi kertaa ääneen valtiovarainministeriöiden virkamiesten työryhmässä maanantaina.
Obama tarjoaa talousneuvonantajia kriisissä kärvistelevälle EU:lle
Obama katsoo, että Euroopasta löytyy päättäväisyyttä velkakriisin ratkaisemiseksi.
Puttonen: Eurokriisi on kuin junatörmäys hidastetussa elokuvassa
Rahoituksen professori Vesa Puttonen ei näe euron tulevaisuutta ruusuisena. Valtioiden velkojen leikkaaminen selvästi alle 100 prosenttiin bkt:sta on ainoa reitti kasvuun, Puttonen arvioi.
Kreikka voi kaatua - suomalaisia mietityttävät lainat ja työpaikat
Euroalueen mahdollisen murenemisen seuraukset omalle taloudelle mietityttävät suomalaisia. Kreikan ero eurosta ei kuitenkaan näyttäydy suomalaisille mörkönä.
Kreikan viimeisissä kyselyissä hiuksenhienot kannatuserot
Kreikassa on julkaistu lauantaina kahden uuden puoluekannatuskyselyn tulokset. Eri tutkimuslaitosten tekemissä kyselyissä saatiin eri kärkipuolueet. Toisessa johdossa oli eurovastainen Syriza, toisessa taas euromyönteinen Uusi demokratia.
Tuhannet marssivat säästökuuria vastaan Saksassa
Kapitalismia vastustavat mielenosoittajat syyttävät Euroopan päättäjiä köyhdyttämisen politiikasta. Lauantain mielenosoitus sujui rauhallisesti.
Stubb antaa tunnustusta Timo Soinille
Soini on jo ennättänyt muistuttaa olevansa oikeassa.
Stubb suosisi komissaariksi eurovaaliehdokkaita
EU saa uuden komission eurovaalien jälkeen vuonna 2014.
Stubb: Kreikan erosta on suunnitelmia
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok.) ei näe Kreikan jatkolle eurossa mahdollisuuksia, jos kreikkalaiset äänestävät kesäkuussa säästöjä vastaan.
Tuomioja: Kreikan ero eurosta kreikkalaisten asia
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei ota suoraan kantaa Kreikan eroon euroalueesta. Komission väitettyä varasuunnitelmaa hän pitää hyvänä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.