Talous |

Burger King aikoo työllistää Suomessa tuhansia, vaikka pikaruoka ei käy enää kaupaksi

Pikaruokabisneksellä menee Suomessa huonosti, vaikka yleensä taantuma on alalle vain hyväksi. Alalla ollaan ilmiöstä ihmeissään.

Burger Kingin edusta.
Asiakkaat jonottivat uuteen Burger King -ravintolaan Helsingin Mannerheimintiellä ravintolan avajaispäivänä 13. joulukuuta 2013. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Vanhan viisauden mukaan taantumassa ainakin halpa pikaruoka käy aina kaupaksi. Nyt maailma näyttää muuttuneen, sillä Suomessa toimivilla pikaruokaravintoloilla menee historiallisen kehnosti.

Koko alan liikevaihdon kasvu on nyt hitainta koko 2000-luvulla, selviää ravintola-alan etujärjestö Maran tilastoista.

Samalla myydyn pikaruoan määrä yhtä ravintolaa kohden on alimmalla tasollaan pariinkymmeneen vuoteen.

- Yleensä pikaruoan myynti kasvaa taantumassa, mutta nyt sekin on laskenut, siitä huolimatta, että tarjonta on lisääntynyt. Tämä on ihmeellinen ilmiö, jota mekään emme osaa selittää, vahvistaa Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Burger King yrittää vallata alaa

Mutta selvästi heikentyneistä näkymistä huolimatta Suomen pikaruokabisnes houkuttaa uusia yrittäjiä.

Tänään kahden suuren eli kotimaisen Hesburgerin ja yhdysvaltalaisen McDonaldsin kilpailijaksi ilmoittautui maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju Burger King, joka avasi ravintolan Helsingin keskustaan tänään perjantaina.

Yhtiö yritti tulla Suomeen jo 80-luvun alussa, mutta silloin visiitti jäi parin vuoden mittaiseksi. Uusi tuleminen oli lähellä muutama vuosi sitten, mutta silloinkin yhtiö pyörsi aikeensa.

Mikä Suomessa on nyt toisin, jotta tänne kannattaa tulla?

- Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin ulkona syömisen markkinat Suomessa ovat kasvaneet ja monipuolistuneet selvästi. Toinen syy on se, että meillä on nyt Suomessa yhteistyökumppanina Restel, joka ymmärtää hyvin paikallisia olosuhteita, sanoo Burger Kingin Euroopan toimialajohtaja Jose Cil.

Vaikeuksista huolimatta pikaruokabisnes porskuttaa eteenpäin hieman paremmin kuin muu ravintola-ala. Esimerkiksi työpaikkaruokaloiden ja tavallisten ruokaravintoloiden myynti laskee nyt pikaruokaa nopeammin.

Yhtiö aikoo työllistää tuhansia

Burger Kingin suunnitelmat Suomessa ovat amerikkalaistyylisesti suuret. Yhtiö avaa toisen ravintolansa helmikuussa Helsinkiin ja sen jälkeen tarkoituksena on laajentua muihin suuriin kaupunkeihin, kuten Turkuun, Tampereelle ja Ouluun.

Nyt alkuvaiheessa yhtiö työllistää muutamia kymmeniä ihmisiä, mutta yhtiön Euroopan, Aasian ja Afrikan liiketoiminnoista vastaava Jose Cil on vakuuttunut, että yhtiölle löytyy jalansijaa ankarasti kilpailuilla markkinoilla.

- Tulevaisuudessa meillä tulee olemaan tuhansia työntekijöitä Suomen Burger Kingeissä, Cil sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Kotimaa

Poliisi: Kuopiossa surmattujen lasten isä sai tiedon viranomaisilta – äitiä puhutettu

Video: Kynttilöitä kadunvarrella.
0:30

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä