Bush ja Kerry kohtaavat tv-väittelyssä
Yhdysvaltain presidentti George Bush ja demokraattien haastajaehdokas John Kerry kohtaavat varhain perjataiaamulla ensimmäisessä tv-väittelyssään.
Vaaliväittelyä käydään kansallisesta turvallisuudesta ja Irakin tilanteesta. Kysymysten aihepiiri on jo pitkään ollut presidenttiehdokkaiden tiedossa.
Kerry on soimannut Bushia Irakin-sodan aloittamisesta. Bush taas syyttää Kerryä jahkailusta ja sanoo tämän olleen mukana päättämässä sotaretkestä.
Tosin asiantuntijoiden mukaan asiakysymysten hallintaa tärkeämpää on se, millaisen vaikutelman ehdokkaat itsestään antavat. Molemmat ehdokkaat ovatkin harjoitelleet väittelyä varten jo viikkoja.
Väittely nähdään suorana YLE24-kanavalla klo 4.00-6.00. Lähetystä ei tekstitetä tai selosteta suomeksi.
Presidenttiehdokkaat kohtaavat kakkiaan kolmessa tv-väittelyssä. Seuraavat väittelyt ovat lauantaiaamulla 9.10 ja torstaiaamulla 14.10.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.
Kiipeilysesonki maailman huipulla päättyi

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.