Bussikuski sai nyrkistä Lahdessa
Matkustajaa alkoholin juomisesta huomauttanut linja-autonkuljettaja pahoinpideltiin Lahden Launeella. Yhteenotto tapahtui myöhään keskiviikkoiltana.
Poliisin mukaan 24-vuotiaan helsinkiläismiehen epäillään lyöneen kuljettajaa muutaman kerran kasvoihin. Tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun kuljettaja oli huomauttanut miehen seuruetta alkoholin juomisesta linja-autossa.
Tekijä seurueineen oli poistunut tapahtumapaikalta poliisin saavuttua sinne. Poliisipartio kuitenkin tavoitti heidät.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
FC Lahti ja MYPA eivät saaneet selvää toisistaan
Ville Iiskola oli MYPAn maalilla ottelun hahmo torjunnoillaan. Kotijoukkue FC Lahden Tommi Karilla saattaa olla edessä pitkä huili.
Jokkisrata menettää lupansa
Kukonkoivun suositulle moottoriradalle ei enää heltiä toimintalupaa. Hollolassa on ajettu jokamiesluokkaa vuosikymmeniä.
Liikunta pitää sisäelinten rasvan kurissa
Sisäelinten ympärille kertyvä rasva on yhä useamman suomalaisen ongelma. Viskeraalinen rasva lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä ja on tutkijoiden mukaan ihonalaista rasvaa suurempi riski terveydelle.
Moposta tuli aikuisten menopeli
Mopoilijoiden tehotarkkailussa poliisin haaviin jäi kaahareita ja rikkinäisiä mopoja. Samalla havaittiin, että mopoilu ei ole enää pelkästään nuorten suosiossa vaan mopoilla liikkuvat myös varttuneet kuljettajat.
Vesilinnut evakossa pesimäpaikoiltaan
Luonnontilaisten järvien vedenpinnat ovat nyt poikkeuksellisen korkealla. Useiden vesilintulajien suosimat pesäpaikat ovat veden vallassa.
Pienen pojan blueshaave kävi toteen
Lahden Jazztorilla nähdään torstaina ainutlaatuinen kokoonpano, kun Lahti Big Bandin solistiksi nousee ensi kertaa suuren yleisön edessä lahtelainen muusikko Ismo Haavisto.
Padasjoki jakautuu kuntavaaleissa kahtia
Kunnassa ollaan joko vahvasti itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Taustalla kytee pelko palvelujen lakkauttamisesta.
Autovaras meni vaudilla piikkimaton yli
Varas nappasi auton omistajan nenän edestä Joutsenosta maaliskuussa. Poliisi sai varkaaseen tuntuman parin päivän päästä, mutta piikkimatto ei heti tehonnut.
Alaikäisen on helppo ostaa alkoholia
Kymmenen nuorta yritti ostaa alkoholia, ja vain neljältä heistä kysyttiin paperit. Päijät-Hämeessä tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholin välittämistä alaikäisille valvotaan vieläkin harvemmin.
Kolumni: Laiskottelu on laman lasten oikeus
Nuoret aikuiset kyseenalaistavat työnteon ja yhteiskunnan nykyisten arvojen mielekkyyden. Kolumnissaan Jussi Sorjanen toteaa, että laman lapset toimivat tismalleen kasvatuksensa mukaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.