Cape East suljetaan
Viime vuonna Ruotsin parhaaksi kylpyläksi nimetty Cape Eastin hotelli- ja kylpyläkokonaisuus suljetaan lähes vuodeksi. Jäihin on laitettu myös kylpylähotellin miljoonien eurojen suuruinen laajennus. Akelius Fastigheter harkitsee myös paikan myymistä.
Haaparannalla sijaitseva kylpylähotelli Cape East suljetaan. Kylpylä- ja hotellitoiminta keskeytyy ainakin yhdeksäksi kuukaudeksi viime viikolla tapahtuneen tulipalon ja aikaisemmin päätetyn kylpyläremontin vuoksi.
Cape Eastin omistavan Akelius Fastigheter yhtiön toimitusjohtaja Pål Ahlsen sanoo, että tässä vaiheessa ei voi arvioida jatkuuko toiminta keskeytyksen jälkeen. Henkilökunnalle on ilmoitettu töiden loppumisesta.
- Cape East on kokonaisuus, joka muodostuu kolmesta asiasta kylpylästä, hotellista ja ravintolasta. Nyt tämä kokonaisuus on halvaantunut, kun keittiö paloi ja kylpylä on remontin alla, Pål Ahlsen sanoo.
Myynti on yksi vaihtoehto
Ahlsenin mukaan yhtiö on luopunut suunnitelmista ostaa kylpylähotellin tarvitsemat keittiöpalvelut muualta, koska se olisi merkinnyt ravintolapalveluiden laadun huonontumista.
- On myös mahdollista, että Cape East myydään.
Cape Eastissa työt loppuvat ainakin 45:ltä työntekijältä. Viime tiistaina tapahtunut tulipalo tuhosi keittiön ja vanhan piharakennuksen, mutta päärakennus selvisi vaurioitta.
Akelius Fastigheter ilmoitti vielä keväällä, että se laajentaa kylpylähotellia yhdeksällä miljoonalla eurolla.
