Ulkomaat |

Carlotta-myrsky rantautui ja rauhoittui

Etelä-Meksikossa kuoli kaksi tyttöä Carlottan aiheuttamassa mutavyöryssä.

Satelliittikuva Carlotta-hurrikaanista Meksikon rannikolla.
Satelliittikuva Carlotta-hurrikaanista Meksikon rannikolla 16. kesäkuuta iltapäivällä Suomen aikaa. Kuva: National Oceanic and Atmospheric Administration

Meksikonlahdelta Meksikoon rantautunut Carlotta-hurrikaani on vaatinut  Etelä-Meksikossa Oaxacassa kahden lapsen hengen, kun mutavyöry hautasi heidän kotinsa. Tyttöjen äiti loukkaantui vakavasti. Matkaa jatkaessaan Carlotta on heikentynyt trooppiseksi myrskyksi.

Iskeytyessään rannikolle lähellä Puerto Escondidoa Carlotta repi puita maasta ja kuritti rakennuksia, muun muassa alueen lukuisia hotelleja. Rannikolla monet tiet jäivät veden alle, ja sähköt ja puhelinyhteydet ovat poikki tuhansilta.

Carlottan oli pelätty yltävän Acapulcoon saakka hurrikaanina, mutta vuoristoinen maasto nujersi tuulten voiman, kerrotaan Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksesta. Meteorologien mukaan Carlotta heikkenee viikonlopun aikana trooppiseksi matalapaineeksi.

Oaxacan ja naapuriosavaltion Guerreron vuoristoisilla alueilla Carlottan jäljiltä on odotettavissa vaarallisen rankkoja sateita, jotka voivat kestää päiviä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä