Lappi |

Ceviche on muotitietoisen ruoka

Ceviche on tullut ruokapöytiimme uutena yllätyksellisenä herkkuna. Jokainen itseään kunnioittava kulinaristi tekee nykyisin cevicheä.

Lohi-ceviche
Lohi-cevichet tillivohvelien päällä. Kuva: YLE / Juha Mäntykenttä

Ceviche on limetillä raakakypsytettyä kalaa. Kuha, lohi ja tonnikala sopivat cevichen raaka-aineeksi. Tämä Etelä-Amerikasta tullut herkku on kokeilemisen arvoinen.

Lohi-ceviche (6 annosta)

500 g lohifilettä

3 limetin mehu

2 punaista chiliä

3 cm pala tuoretta inkivääriä

3 rkl tuoretta korianteria

n. ½ tl jauhettua neilikkaa

suolaa, pippuria

Poista lohifileestä ruodot ja nahka. Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi tai pieniksi kuutioiksi. Kaada päälle limettimehu.

Hienonna chilit, inkivääri, sekä korianteri.

Lisää seos ja ripottele neilikkaa, suolaa ja pippuria kalan joukkoon.

Sekoita ainekset hyvin keskenään ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Ceviche on parhaimmillaan maustuttuaan vähintään 4-5 tuntia.

Vinkki: Chilin voit korvata esimerkiksi valkosipulilla, kurkulla, katkaravuilla tai puna-sipulilla

Cevichen kyytipojaksi sopivat mahtavasti tillivohvelit.

Tillivohvelit (6 annosta)

2 dl vispikermaa

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl ruisjauhoja

n. 1tl leivinjauhetta

30 g voita

3 rkl kivennäisvettä

10 g sokeria

1 dl hienonnettua tilliä

10 g suolaa

Sulata voi, jäähdytä.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet, lisää jauhoseokseen kivennäisvesi ja voi, sekä viimeiseksi kerma ja tilli.

Paista vohvelit kauniin ruskeiksi. Voit paloitella vohvelit haluamallasi tavalla.

Lähteet:
YLE Lappi / Juha Mäntykenttä ja martta Anna-Liisa Tikkanen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä