Ulkomaat |

Charlie Hebdo jatkaa uskontojen pilkkaamista – satiirilehti muistaa vuoden takaista terrori-iskua

Ranskalainen satiirilehti Charlie Hebdo on julkaissut tänään erikoisnumeron vuoden takaisten terrori-iskujen uhrien muistoksi. Aseistautuneet miehet hyökkäsivät viime tammikuussa lehden toimitukseen ja tappoivat 12 ihmistä. Iskujen jälkeen Charlie Hebdon tilaajien määrä on kuusinkertaistunut.

Charlie Hebdo-lehden erikoisnumerossa muistetaan vuoden takaista terrori-iskua. Lehden etukannessa parrakas jumala, jonka selässä rynnäkkökivääri.
Charlie Hebdo-lehden erikoisnumerossa muistetaan vuoden takaista terrori-iskua. Kuva: Juha Nurminen/Yle
Pariisi

Satiirilehti Charlie Hebdon keskiviikkona ilmestynyt erikoisnumero teki kauppansa Pariisin lehtikioskeilla.

Vaikka jonot eivät olleet yhtä pitkiä kuin vuosi sitten, oli moni herännyt tavallista aikaisemmin varmistaakseen oman kopionsa saamisen. Näin myös pariisilainen Hervé, joka olisi halunnut ostaa peräti kymmenen lehteä.

– Uskon, että Charlie Hebdon erikoisnumerosta tulee keräilyesine. Olisin halunnut ostaa sen onnellisemman uuden vuoden kunniaksi myös ystävilleni, mutta harmikseni yksi ihminen sai ostaa vain kaksi lehteä, Hervé sanoi.

Hervé on yksi Charlie Hebdon vakituisista lukijoista. Hänen mielestään loukkaavaksi syytettyä huumoria ei pidä tulkita liian kirjaimellisesti.

– Kyse on ironiasta, mutta huumorissa on aina myös totuutta. Siksi se varmaan ärsyttää.

Charlie Hebdon 32-sivuista tuplanumeroa on painettu lähes miljoona kappaletta. Lehden sivuilla terrori-iskusta hengissä selvinneet, kuten vakavasti haavoittunut pilapiirtäjä Riss, kertaavat vuodentakaisia kauhunhetkiä.

Mukana on myös terroristien tappamien pilapiirtäjien töitä: Cabun, Honorén, Tignous’n ja Wolinskin piirtämiä sotaisia muslimeja, irstaita pappeja, alastomia naisia ja valehtelevia poliitikoita.

Pilkan kohteena katoliset, muslimit, perussuomalaiset ja pakolaiset

Viime tammikuun tapahtumien lisäksi lehti keskittyy tuttuun teemaan eli eri uskontojen pilkkaamiseen. Rissin piirtämässä kansikuvassa esiintyy rynnäkkökivääri selässään juokseva Jumala ja kuvateksti julistaa, että ”vuoden jälkeen, tappaja on yhä vapaana”.

Riss arvioi pääkirjoituksessa, että Charlie Hebdon toimitus joutui maksamaan kovimman mahdollisen hinnan siitä, että he kehtasivat nauraa uskonnoille.

– Enemmän kuin koskaan haluan nyt antaa turpaan kaikille niille, jotka toivovat meidän katoamistamme, Riss kirjoittaa.

Charlie Hebdo-lehden erikoisnumero tuli keskiviikkona myyntiin mm. ranskalaisissa lehtikioskeissa. Kuvassa lehti pyykkipojalla kiinnitettynä lehtikioskin myyntipisteessä.
Charlie Hebdo-lehden erikoisnumero tuli keskiviikkona myyntiin mm. ranskalaisissa lehtikioskeissa. Kuva: Juha Nurminen/Yle
Erikoisnumero on suututtanut useiden uskontokuntien edustajat. Muun muassa Vatikaanin sanomalehti on kuvannut sitä rienaavaksi ja Ranskan muslimivaltuuskunnan edustaja loukkaavaksi ja väkivaltaiseksi.

Charlie Hebdon tapauksessa tässä ei ole mitään uutta. Lehteä on syytetty vähemmistöjen ja jumalan pilkasta, seksismistä, huonosta mausta ja riidanhaluisuudesta.

Viimeisen vuoden aikana pilkan kohteeksi ovat joutuneet niin perussuomalaiset kuin koko pakolaisongelmaa väistelevä Eurooppa. Erityistä pahennusta herätti lehden syyskuussa julkaistu numero, jonka pilapiirroksissa hyödynnettiin hukkuneen syyrialaispojan ikoniseksi noussutta kuvaa.

Levikin kasvu ei ole poistanut Charlie Hebdon ongelmia

Taloudellisesti Charlie Hebdolla menee nyt paremmin kuin vielä vuosi sitten. Charlie Hebdon viime tammikuussa julkaistu muistonumero on Ranskan kaikkien aikojen myydyimpiä lehtiä. Tilaajien määrä on kuusinkertaistunut vuoden aikana ja heitä on tällä hetkellä yli 180 000.

Levikin kasvu ei ole kuitenkaan ratkaissut Charlie Hebdon ongelmia. Lehden toimittajat saavat edelleen kymmeniä tappouhkauksia ja toimitustyötä varjostavat surun lisäksi kovat turvatoimet.

– Tunnemme olomme kamalan yksinäisiksi. Toivoisimme kovasti, että satiiria tekisivät muutkin kuin me. Siitä on vain tullut kuolemanvaarallista, piirtäjä Riss sanoi haastattelussa tällä viikolla.

Ranskalaiset kuitenkin vaikuttavat uskovan, että poliittisesti epäkorrektia huumoria tarvitaan myös vuonna 2016.

– Charlie Hebdo on ranskalainen roisi sanomalehti, jonka huumori ei varmastikaan ole kaikkien mielestä hauskaa. Mutta meille on tärkeää, että tällainenkin lehti saa olla olemassa, sanoi ranskalainen Stephane.

Poliittisen satiirin tulevaisuus lepää tällä hetkellä kuitenkin harvojen harteilla.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä