Ulkomaat |

Chilen yleislakko muuttui yöllä mellakaksi

Chilen kaksipäiväinen yleislakko muuttui varhain torstaina jälleen väkivaltaiseksi mellakaksi naamioituneiden protestoijien kivittäessä poliisia, polttaessa autoja ja ryöstellessä kauppoja. Poliisi pidätti 108 protestoijaa ja yli 40 poliisia haavoittui yhteenotoissa.

Protestoijat rakensivat myös katusulkuja, joita he sytyttivät palamaan. Poliisi vastasi vesitykeillä ja kyynelkaasulla.

Ammattiliittojen jäsenet, opiskelijat, valtion työntekijät ja oppositiossa olevat vasemmistopuolueet yhdistivät voimansa kaksipäiväiseen lakkoon, jolla on tarkoitus osoittaa tukea opiskelijoiden koulutusjärjestelmän muutosvaatimuksille.

Lakkoilijat vaativat myös perustavan laatuisia muutoksia Chilen keskusjohtoiseen ja yksityistettyyn hallintomalliin sekä parempia työolosuhteita julkisen sektorin työntekijöille.

Kymmenet tuhannet lakkolaiset kokoontuivat torstaipäivällä pääkaupunki Santiagoon keskustaan ja muihin kaupunkeihin marssimaan rauhanomaisesti levottomien öiden jälkeen.

Edellisyön mellakoissa loukkaantui 36 ihmistä ja kaikkiaan 350 protestoijaa pidätettiin. Yleislakon pitäisi loppua puolen yön aikaan torstaina.

Opiskelijoiden opintouudistusvaatimuksista lähteneet levottomuudet ovat jatkuneet Chilessä jo kolmisen kuukautta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä