Luonto |

Chirac ehdottaa kansainvälistä veroa aidsin lyömiseksi

Chiracin mukaan valtavista toimista huolimatta ihmiskunta on häviämässä taistelun aidsin vastaan. Hänen mukaansa vero toisi aidsin vastaiseen taisteluun 7,7 miljardia euroa vuosittain.

Chirac puhui poliitikoille ja talousjohtajille videolinkin kautta, sillä huono sää esti häntä lentämästä paikan päälle. Chirac toivoo, että hänen ehdotuksensa aiheuttaa laajaa keskustelua. Samalla hän viittasi vaivihkaa Yhdysvaltoihin, joka on vastustanut kaikkia kansainvälisiä veroja. Ehdotus saanee nihkeän vastaanoton myös monelta muulta rikkaalta maalta, finanssimarkkinoilta sekä lentoyhtiöiltä. Chiracin mukaan vero tulisi kuitenkin olemaan erittäin alhainen, eikä se siten vaikuttaisi normaaliin kaupankäyntiin. WHO: Kehitysmaiden aids-taistelua kehitettävä Noin 700 000 kehitysmaiden ihmistä sai aids-lääkitystä viime vuonna, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Sen mukaan lääkkeitä saavien HI-viruksen kantajien määrä lähes tuplaantui viime vuonna. Tämä ei kuitenkaan riitä järjestölle, sillä lääkettä sai vain noin 12 prosenttia tartunnan saaneista. Kehitysmaissa on noin 5,8 miljoonaa aikuista aids-lääkkeiden tarpeessa. Heistä noin 5,1 miljoonaa ei ole lääkkeitä saanut. Tilanne on pahin Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Nigeriassa. Lääkkeitä saavia oli viime vuoden lopulla eteläisessä Afrikassa 310 000. Määrä yli kaksinkertaistui puolessa vuodessa. Myös esimerkiksi Thaimaassa on lääkittävien määrä noussut nopeasti. Itä-Euroopassa, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa kehitys on ollut selvästi hitaampaa. Hoitovauhtia pitäisikin yhä lisätä, jotta päästäisiin WHO:n tavoitteeseen saada kolme miljoonaa kehitysmaiden potilasta hoitoon tämän vuoden aikana. Onnistuminen edellyttäisi 1,5 miljoonan euron lisärahoitusta valtioilta ja muilta tahoilta. WHO:n huoleksi vapaaehtoisia rahoittajia ei kuitenkaan ole ilmaantunut. Järjestö vetoaa nyt etenkin vauraisiin länsimaihin. Aids leviää etenkin kolmannessa maailmassa

Kaikkiaan maailmassa on noin 38 miljoonaa ihmistä, jotka ovat saaneet HI-virustartunnan. Joka vuosi rekisteröidään viitisen miljoonaa uutta tartuntaa.

Valtaosa tartunnan saaneista asuu eteläisessä Afrikassa. Ongelma on suuri myös monissa Latinalaisen Amerikan ja Aasian maissa.

WHO julkisti aids-raporttinsa maailman talousjohtajien tapaamisessa Davosissa Sveitsissä keskiviikkona.

Lähteet:
AP, Reuters

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä