City-lehti lakkautetaan - tieto tuli työntekijöille täytenä yllätyksenä
Lehden verkkoversio City.fi saa jatkaa. City-lehti oli jo pitkään valmistellut lehtiuudistusta, jonka mukaisen uuden lehden piti ilmestyä 7. syyskuuta.
Suomen suurimmissa kaupungeissa ilmestyvä kaupunkikulttuurilehti City lakkautetaan. Paperiversio lopettaa ilmestymisensä heti, verkkoversio City.fi saa jatkaa.
Tieto lakkauttamisesta tuli lehden työntekijöille torstaina sähköpostitse. Lakkautusuutinen tuli täytenä yllätyksenä, päätoimittaja Maria Pettersson kertoo Yle Uutisille.
- Se, että töpseli vedettiin tässä vaiheessa, oli meille tosi iso yllätys.
"Valtavan suuri aukko"
Petterssonin mukaan Cityn lakkauttaminen merkitsee valtavan suurta aukkoa Suomen kaupunkikulttuurijournalismille.Se, että töpseli vedettiin tässä vaiheessa, oli meille tosi iso yllätys.
- Toivon todella, että City.fi pystyy täyttämään aukon, jonka paperisen City-lehden loppuminen luo.
City-lehti oli jo pitkään valmistellut lehtiuudistusta, jonka mukaisen uuden lehden piti ilmestyä jo 7. syyskuuta. Toisin kävi.
Yt-neuvottelut alkavat viikon päästä
City-lehti työllistää vähän yli 20 henkilöä. Koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut alkavat ensi viikon maanantaina. Pettersson arvioi, että City.fi-sivustolle jää töihin luultavasti noin kuusi ihmistä.
City-lehdellä on noin 300 000 lukijaa. Lehden omistaa Citypress Oy, jonka puolestaan omistaa kokonaan viestintäkonserni Janton.
City-lehden lakkauttamisesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Tuoreimmat aiheesta: Media
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
Suomalainen sauna herättää huomiota Cannesissa
Cannesin keskiviikkona alkaneilla elokuvajuhlilla Suomen osaston saunateema on saanut huomiota ja kehuja. Kainuun ammattiopiston tekemät hirsipaneeliseinät ja lauteet kiehtovat visuaalisuudellaan. Kainuussa ja Oulussa kuvattu lyhytelokuva The North on myös herättänyt kiinnostusta.
Pohjoiskarjalainen puoluelehti haluaa savolaiset lukijoiksi
Sortavalassa vuonna 1906 perustettu Viikko Pohjois-Karjala on toiminut puolisen vuotta osuuskunnan voimin. Taloudellinen tilanne on haastava, ja pienessä demarilehdessä harmitellaankin puolueen tuen suuntaamista pää-äänenkannattajalle. Viikko Pohjois-Karjala suunnittelee Savon valloitusta.
Radion lähetystehoja on alennettu asennustöiden vuoksi
Anjalankosken radio- ja tv -asemalla tehdään antennin asennustöitä ja lähetystehot ovat normaalia alemmat. Näin vältetään työntekijöiden altistuminen sähkömagneettiselle säteilylle. Työt jatkuvat 7.6. saakka.
Jörn Donnerin Twitter-valetilin tutkinta lopetetaan
Jörn Donnerin nimissä tehtyä väärää Twitter-tiliä seurasi noin 2 000 ihmistä.
Aikakauslehdet kierrätetään Ahvenanmaan kautta - ministeriö harkitsee puuttumista
Suomalaiset mediatalot ovat siirtäneet postitustoimintojaan Ahvenanmaalle välttääkseen arvonlisäveron. Tämä merkitsee aikakauslehtiä kuljettavien rekkojen rallia itsehallinnollliseen saaristomaakuntaan.
Lukiolaisten kurittomuus johtamassa kännykkäkieltoon
Oppituntien häiriöt ja opiskelijoiden tottelemattomuus on Kajaanin lukiossa johtamassa siihen, että oppilaitoksen järjestyssääntöihin puuhataan kännykät ja muun elektroniikan oppitunneilla kieltävää kohtaa. Kielto tulisi voimaan ensi syksynä.
Kylä virkoaa Facebookissa
Sosiaalisesta mediasta on tullut keino piristää kylätoimintaa. Kyläyhdistykset voivat hyödyntää esimerkiksi Facebookia tapahtumien markkinoinnissa sekä kyläläisten keskinäisessä kommunikoinnissa.

Keskustele uutisesta
Suomen suurimmissa kaupungeissa ilmestyvä kaupunkikulttuurilehti City lakkautetaan. Paperiversio lopettaa ilmestymisensä heti, verkkoversio City.fi saa jatkaa. Mitä City-lehti on merkinnyt sinulle? Jäätkö kaipaamaan lehteä?