Coloradon ampujaksi epäillylle luettiin joukko murhasyytteitä
Coloradon joukkosurmasta epäiltyä James Holmesia syytetään myös lukuisista murhan yrityksistä. Kaikkiaan hänelle luettiin yli 140 syytettä.
Coloradon joukkosurmasta epäilty James Holmes on saanut joukon murhasyytteitä Yhdysvalloissa.
Syyttäjät antoivat hänelle jokaisesta epäillystä 12 murhasta kaksi syytettä. Ensimmäinen on syyte ensimmäisen asteen murhasta ja toinen syyte äärimmäisellä välinpitämättömyydellä tehdystä murhasta.
Holmes sai myös 116 syytettä murhan yrityksestä. Uutistoimisto AFP:n mukaan syytteet liittyvät iskussa loukkaantuneisiin. Lisäksi hänelle luettiin syyte räjähteen hallussapidosta ja väkivaltarikoksesta.
Yhteensä syytteitä on 142.
Syyttäjät ovat sanoneet aiemmin, että menee viikkoja, ennen kuin päätetään, haetaanko Holmesille kuolemantuomiota.
Holmesia syytetään elokuvateatterissa tehdystä joukkosurmasta, jossa kuoli 12 ihmistä ja haavoittui 58.
Holmes oli tänään maanantaina toista kertaa oikeudessa. Syytteiden lukemisen aikana hän istui ilmeettömästi, mutta hänen kerrotaan vaikuttaneen tarkkaavaisemmalta kuin edellisessä istunnossa, jolloin hän vaikutti hämillään ja pökerryksissään olevalta.
Holmesin asianajajat ovat syyttäneet syyttäjiä Holmesin lähettämän postipaketin sisällön vuotamisesta medialle. Viime viikolla tuli julkisuuteen, että Holmes oli lähettänyt entisen yliopistonsa psykiatrille postipaketin todennäköisesti jo ennen joukkomurhaa. Paketissa oli muistiinpanovihko, jossa oli kuvailtu joukkomurha yksityiskohtaisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kabulissa voimakas räjähdys - tilanne jatkuu
Militantit iskivät kaupungin keskustassa.
Malin muinaiskirjastoa pelastetaan joukkorahoituksella
Kulttuurihistoriallisesti korvaamaton muinaiskirjoitusten kokoelma oli jo kerran tuhoutua, kun islamistit valloittivat viime vuonna Malin Timbuktun. Ahmed Baba -instituutin kokoelma onnistuttiin kuitenkin pelastamaan salakuljettamalla se ulos kaupungista. Nyt kallisarvoiset asiakirjat uhkaavat joutua kosteusvaurioiden tuhoamaksi.
Tutkijat huolissaan kansakunnasta: Ruotsalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä
Laajasta selvityksestä ilmenee, että vaikka seksi on yhä enemmän esillä mediassa ja mainoksissa, makuuhuoneissa suuntaus on päinvastainen. Vain kyselyn vanhimmassa ikäryhmässä on aiempaa enemmän vipinää.
Brittikone teki hätälaskun Lontooseen
Airbus-koneen ongelmat pysäyttivät toviksi liikenteen yhdellä maailman kiireisimmistä lentokentistä.
Syyrian oppositioliittouma lämpenemässä rauhanneuvotteluille
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, että Syyrian hallitus on valmis rauhanneuvotteluihin.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Venäjä: Syyrian hallitus valmis rauhanneuvotteluihin
Syyrian rauhankehitys ehkä pääsee lopultakin liikkeelle. Syyrian hallitus katsoo olevansa valmis neuvotteluihin.
Suuri maanjäristys - tsunamiuhka poistui
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on poistettu.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
