Kulttuuri |

Commercen talon palo huolestuttaa museoväkeä

Tampereen tärkeimpiin rakennuksiin kuuluvan, vuonna 1899 valmistuneen Commercen talon palon seuraukset huolestuttavat rakennusperinnön asiantuntijaa. Paitsi itse palo, myös sammutustyöt ovat uhka arvorakennukselle.

Commercen talo on merkittävä paitsi rakennushistoriallisesti, myös sijainniltaan, sanoo Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Hannele Kuitunen .

- Tilanne on huolestuttava, seuraamme sitä koko ajan.

- Vaikka palo saataisiinkin hyvin hallintaan, ei vaara vielä ole ohi, sanoo Kuitunen.

Uhkana ovat sammutustöiden aiheuttamat vauriot talon rakenteille. Pahasti kastuessaan ne voivat tuhoutua, jolloin talon tulevaisuus on vaakalaudalla, pelkää Kuitunen.

Palon aiheuttamien vahinkojen arvioidaan nousevan koko rakennuksessa miljooniin euroihin. Sammutustöistä on koitunut vesivahinkoja osaan asunnoista.

Talon ullakkotiloihin hiljattain tehtyä remonttia valvoi Museovirasto. Palon jälkeenkin virastolla on kunnostuksesta päätettäessä arvatenkin iso rooli, sillä siellä rakennus tunnetaan. Yhteistyötä kuitenkin tehdään pakallisten asiantuntijoiden kanssa, sanoo rakennuskulttuurintutkija Kuitunen Pirkanmaan maakuntamuseosta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä