Tampere |

Coxa: Tekonivelkorvauksista kansallinen päätös

Pohjoismaiden suurin tekonivelsairaala Coxa seuraa verikokein potilaita, joille on asennettu täysmetallinen lonkkanivel. Ongelmallinen tekonivel saattaa kuluessaan erittää haitallisia määriä raskasmetalleja. Potilaskorvauksista ei toistaiseksi ole olemassa valtakunnallisesti yhtenäisiä kriteerejä.

Metallinen lonkkatekonivel
Kuva: Coxa

Coxa on kutsunut parisataa uusintaleikkauksessa ollutta tekonivelpotilasta keskustelutilaisuuteen. Toimitusjohtaja Tarmo Martikaisen mukaan Coxa haluaa pitää yhteyttä potilaisiin, joiden asioita on puitu laajasti myös julkisuudessa.

- Haluamme kertoa potilailla, missä nyt mennään. Mitään selkeää vastausta siihen, kuka korvaa uusintaleikkaukset, meillä ei ole.

- Minun mielestäni korvausasia pitäisi ratkaista valtakunnallisesti. Meillä on erityisseurannassa 2500 potilasta, joille on asennettu täysmetallinen lonkkanivel. Koko maassa tällaisen proteesin saaneita on 15 000.  

Martikainen toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittäisi esimerkiksi potilasvahinkovakuutuksen mahdollisuudet korvata uusintaleikkaukset.

Kansainväliset valmistajat varpaillaan

Coxassa arvioidaan, että täysmetallisia tekoniveliä on eri puolilla maailmaa asennettu noin miljoonalle potilaalle. Suomen lisäksi näiden tekonivelten turvallisuudesta on käyty laajaa keskustelua muun muassa Isossa-Britanniassa.

Coxa kutsui potilaille järjestettyyn keskustelutilaisuuteen myös BHR-niveliä valmistavan Smith & Nephew - yhtiön edustajan. Yhtiö kuitenkin ilmoitti, ettei se lähetä edustajaansa tilaisuuteen.

- Kansainvälinen yhtiö ei pysty yhdessä maassa sanomaan mitään, arvioi poisjääntiä Coxan toimitusjohtaja Tarmo Martikainen.

Coxan pulmat alkoivat muutama vuosi sitten DePuy-yhtiön valmistamista ASR-tekonivelistä. Yhtiö veti mallin vapaaehtoisesti pois markkinoilta uusintaleikkausten suuren määrän takia. Uusintaleikkausten syynä oli useinmiten tekonivelen metallisen liukupinnan kuluminen. Kulumisen yhteydessä verenkiertoon erittyy muun muassa kobolttia ja kromia, joka aiheuttaa osalle potilaista vakavia kudosvaurioita. DePuy myös korvasi potilaille uusintaleikkausten kuluja.

Alkuvuodesta 2012 Coxa ilmoitti keskeyttäneensä myös muiden metalli-metalli-lonkkanivelten asennuksen ja ottavansa ongelmaproteesin saaneet potilaat erityisseurantaan. Seurannan tulosten odotetaan valmistuvan tänä syksynä.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä