Kotimaa |

Da Capo -testissä alkometri värähti

YLE Uusimaan toimittajan tekemässä testissä alkometri värähti lukemaan 0,25 heti Da Capo -suklaapatukan nauttimisen jälkeen. Suomessa rattijuopumuksen promilleraja on 0,5. Fortum on kieltänyt Loviisan ydinvoimalan työntekijöiltä Da Capo -suklaapatukan syömisen.

Turun Sanomien mukaan yhtiö päätyi kieltoon, koska alkometri reagoi pieniä määriä rommia sisältävään makeiseen.

YLE:n toimittajan tekemä testi vahvistaa, että alkometri tosiaan reagoi pienen määrän rommia sisältävään suklaapatukkaan. Alkometri värähti heti patukan syömisen jälkeen. Testissä mukana olleen komisario Aapo Isoahon mukaan kymmenen minuutin päästä syömisestä alkometri näyttää kuitenkin jo nollaa.

Fortumin Loviisan ydinvoimalan suojelupäällikkö Olli Vanhanen kertoi niin ikään tapauksista, joissa puhallustesti saattoi näyttää 0,2 promillea, kun lounaan jälkeen nautitusta suklaapatukasta henkilöllä oli suklaata vielä suussaan. Jos henkilö oli ehtinyt huuhdella ja purskutella suunsa, viisari ei värähtänyt.

- Katsoimme viisaammaksi poistaa patukat lounasravintolamme valikoimista, etteivät työntekijät joudu kiusallisiin tilanteisiin, Vanhanen kertoo lehdelle.

Patukan kieltäminen ei hänen mukaansa ole kuitenkaan herättänyt kiivasta vastarintaa suklaanystävien keskuudessa, sillä Da Capojen tilalle otettiin muita tuotteita.

Loviisan ydinvoimala järjestää säännöllisiä puhallustestejä työntekijöilleen ja noudattaa tiukkaa linjaa alkoholin suhteen.

Da Capon lisäksi alkometri voi reagoida myös muiden makeisten takia. Liikkuvasta poliisista kerrotaan, että kaikkia alkoholia sisältävät tuotteet voivat näkyä puhallustestissä, jos se tehdään heti syömisen jälkeen.

Da Capo on Fazerin klassikkotuote vuodelta 1916. Yhtiön makeistoiminnan viestintäjohtaja Anita Laxén kertoo, ettei vastaavaa tapausta ole tullut aiemmin yhtiön tietoisuuteen.

Hänen mukaansa Da Capoa voi nauttia turvallisesti jatkossakin, sillä alkoholin osuus on minimaalinen.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä