Dekkaripäivien uusi kilpailu: Tuolla metsässä makaa kuollut mies
Dekkaripäivien uusi kirjoituskilpailu kannustaa runoilemaan.
Kouvolan 16. Dekkaripäivillä viime viikonloppuna avattiin uusi kirjoituskilpailu. Kyseessä on Rikosaiheinen runo- ja laulukilpailu nimeltään Tuolla metsässä makaa kuollut mies. Runon tai laulun kirjoitusaikaa on vuoden loppuun.
Kouvolan Dekkaripäivien kahdeksannen novellikilpailun voitti kouluun sijoitettu novelli Metallilaatikko. Kilpailun teema oli valta houkuttaa ja koukuttaa. Voittajanovelli kuvaa koulun rehtorin kiusaksi järjestettyä kiristyskeinoa, joka saa aikaan onnettoman lopun. Novellin kirjoittaja on Matti Rautiainen Jyväskylästä.
Toiseksi sijoittui vaasalaisen Heikki-Antero Laurilan novelli Vaihtokaupat. Siinä vaimoihinsa tuskastuneet miehet solmivat ovelan kostovaihtokaupan. Kolmannen palkinnon voitti Kirsti Niemi Putikosta novellillaan Alma. Novellissa eläkeläisnainen Alma rupeaa päästelemään päiviltä ilkeiksi kokemiaan ihmisiä.
Voittajat valitsi kilpailun päätuomari kirjailija Lasse Lehtinen. Kilpailun parhaista novelleista julkaistiin dekkaripäivillä 8.6.2012 novellikokoelma Valta houkuttaa ja koukuttaa.
Dekkaripäiville saapui yleisöä kumpanakin päivänä noin 300 henkilöä eri puolilta Suomea. Dekkaripäivät järjestetään taas ensi kesänä koulujen loppumista seuraavana viikonloppuna eli perjantaina ja lauantaina 7.-8.6.2013.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Tampereen Teatterin katsojamäärissä huikea nousu
Tampereen Teatterin mukaan sen näytelmiä kävi katsomassa kuluneella kaudella 35 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisellä kaudella.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Taidelaitokset saamassa tukea langattoman tekniikan uusimiseen
Taidelaitokset ovat saamassa kädenojennuksen hallitukselta, kun lisätalousarviossa esitetään tukea langattoman tekniikan uusimiseen.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Vaahteramäen Eemeli on metkuillut jo 50 vuotta
Astrid Lindgrenin luoma lastenkirjahahmo Vaahteramäen Eemeli täyttää 50 vuotta.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa on muisteltu elokuvaksi
Itä-Lapissa on taas tallennettu arvokasta sotahistoriallista tietoa. "Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa" on elokuva, missä nelisenkymmentä ihmistä avautuu varsin vaikuttavastikin kertomaan jatkosodan aikaisista kokemuksistaan - niin rintamalta kuin kotipuolestakin. Nyt valmistunut dvd-elokuva on Itä-Lapin kuntayhtymän tuotantoa ja se on jatkoa aiemmin talvisodasta tehdylle tallenteelle.
