Talous |

Demarit jäivät pois Halla-ahon valiokuntaseurueesta

SDP:n edustajien kotiinjäänti eduskunnan hallintovaliokunnan Viron-matkalta herättää hämmennystä. YLE Uutisten tietojen mukaan ainakin osa jäsenistä jäi pois matkalta vastalauseena valiokuntaa johtavalle perussuomalaisten Jussi Halla-aholle.

 Halla-ahon valiokuntaseurue Tallinnassa ryhmittymässä kokouspöydän ääreen.
Video
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) ei kummastele demarijäsenien jäämistä pois Tallinnan-matkalta.

Eduskunnan hallintovaliokunta on vieraillut puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon johdolla Tallinnassa ja tavannut muun muassa Viron oikeusministerin sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen edustajia. Hallintovaliokuntaan kuuluu neljä SDP:n kansanedustajaa. Heistä yksikään ei kuitenkaan ole ollut matkalla mukana.

YLE Uutisten tietojen mukaan ainakin osa demareista jättäytyi seurueesta pois protestina valiokunnan johtajalle.

- Ei minun tehtäväni ole sitä kommentoida. Ei näille matkoille ole pakko osallistua ja valiokunnan sosiaalidemokraattiset jäsenet ovat jo aikaisessa vaiheessa ilmoittaneet menoistaan. Päällekkäisyyksiä tulee, on vaikea löytää sellaista ajankohtaa, joka sopisi näin suurelle joukolle kiireisiä, aikuisia ihmisiä, Halla-aho tulkitsi demareiden poissaoloa YLE Uutisille Tallinnassa.

Halla-aho on parhaillaan erotettuna omasta eduskuntaryhmästään Kreikkaa koskeneen nettikommentin vuoksi. Hallintovaliokunnan johtoroolissa ei ole kuitenkaan ollut ongelmia.

- Eduskunta on ymmärtääkseni valinnut minut tämän valiokunnan puheenjohtajaksi ja ei siinä ole mitään epäselvää, Halla-aho kuittaa.

Myös vihreiden ainoa hallintovaliokunnan jäsen Osmo Soininvaara oli Tallinnan-reissulta poissa.

Kommentoi aihetta

(17 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Veronmaksaja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Demareita ei siis työskentely valiokunnassa kiinnosta ?

Halla-ahon viranhoidossa ei ole kenelläkään ollut huomauttamista, joten tämä "protesti" tuntuu kyllä kansanvaltaa halventavalta ja erittäin lapselliselta.

Joko kohta on odotettavissa kansalaisille syytteitä "väärin" äänestämisestä ?


diversiteetti

Ilmoita asiattomasta kommentista

SDP on kuin lapsilauma joka ei kykene kommunikoimaan normaaliin tapaan. Olettaisin politiikoilta hyviä neuvottelutaitoja kaikissa tilanteissa. SDP:nmielenilmaus ei ole sivistyneiden ja älyä omaavien ihmisten teko.


ihmetys

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nämä demari jäsebet tulee heti erottaa. Hehän laiminlyö vastuunsa. Aikoihin on eletty saivartelussa ja omassa itsetietoisuudessa. Hyvä Halla-aho. Ei voi muuta sanoa toimiessa lasten kanssa minä en ala tätä leikkiä.


Puolueeton pop-ulisti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomalainen poltiikkahan on mennyt aivan lapselliseksi peliksi. "En mä leiki sun kaa".

Demaritkin valehtelevat median kautta kansalle päin naamaa.

Ja missä maailman tilanteessa tämä pelleily tapahtuu?!

Tähän ei olisi nyt varaa.



älyttömäksi menee

Ilmoita asiattomasta kommentista

Taidankin antaa ääneni ensimmäistä kertaa PS:lle tulevissa vaaleissa, ihan tunteen vuoksi, että sympatiani alkavat vähitellen kallistua vainotun puolelle! Niin se menee usein muillakin elämän osa-alueilla minulla, käännyn epäoikeudenmukaisesti kohdellun puolelle.


Demareilla hätäpuseroos

Ilmoita asiattomasta kommentista

Demarit ku on suositellu että maassa maan tavalla ni näkivät parhaaks että vasureiden ei kannata Viroon mennä.

Hauska sinänsä nähdä kuinka PerSu on saanut erityisesti Demarit tolaltaan. Heillä jäi oppositiokaudelta oma populismi niin päälle että on ollut järkytys kun samalla populismilla isketään nyt heitä eivätkä tiedä miten siihen vastata. Ja sitten ajaudutaan tällaisiin epätoivoisiin ylilyönteihin.


Vieras

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko se sivistymätöntä, kun osallistuu tärkeimpiin kokouksiin tai matkoihin kuin Viron matka. Uutisten mukaan poissaolijat olivat ilmoittaneet muista tärkeimmistä menoistaan pj. Halla-Aholle hyvissä ajoin. Eli suorittivat kansanedustajan tehtäväänsä. Tännekin näytti kirjoittavan vain PS:n käskyläiset teksteistä päätellen, vain yksi näki asian todellisen laidan.



Seurataan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yleisradio kysyi kaikilta valiokunnan demariedustajilta mahdollisesta boikotista. Kuten kuulimme, kaikki ilmoittivat esteestä ja että boikottia ei ole. Mielenkiintoista seurata tilannetta. Jos boikotti kuitenkin on, puhuivatko edustajat "muunneltua totuutta" ja mitä siitä seuraa? Tuskin mitään...

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä