Demarit odottavat asiakeskustelun alkamista
Demareiden eduskuntavaalityö Meri-Lapissa alkoi todenteolla maanantaina Kemissä, kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vieraili paikkakunnalla.
Eero Heinäluoma myöntää, että SDP ei ole onnistunut hyödyntämään suurimman oppositiopuolueen asemaansa.
- Hallitukseen ollaan tyytymättömämpiä kuin vuosiin, silti se ei ole tullut suurimmalle oppositiopuolueelle vaan tyytymättömyys on lisännyt perussuomalaisten kannatusta, Heinäluoma sanoo.
- Timo Soinin tapa ilmaista asiat letkeästi ja huumorilla vetoaa ihmisiin, sanoo Heinäluoma, joka myöntää, että demarit eivät ole osanneet puhua asioista äänestäjiin vetoavalla tavalla.
Heinäluoma uskoo, että tyytymättömyys hallitukseen kääntyy demareiden eduksi, kun asiakysymykset nousevat keskiöön. Tuolloin perussuomalaisten poliitikan linjaukset selviävät äänestäjille.
- Asiakeskustelu suosii SDP:tä, arvioi Heinäluoma.
Työllisyys ja kunnat
Lapissa ja laajemminkin Pohjois-Suomessa demareita kannattaa äänestää Heinäluoman mukaan sen vuoksi, että puolue satsaa työllisyyteen ja ymmärtää pitää huolta kunnista. Heinäluoman mukaan kunnista huolehtimalla pystytään parhaiten takamaan ihmisille tasapuolisimmin terveys- ja muut palvelut.
- Koko Pohjois-Suomen kannalta olisi eduksi, että alue ei olisi yhden puolueen valta-aluetta vaan sen asiat kiinnostaisivat kaikkia puolueita, entinen SDP:n puheenjohtaja sanoo.
Naapureissa menestystä
Heinäluoma näkee naapurimaiden demareiden menestyksessä hyviä enteitä. Norjassa työväenpuolue on voittanut kahdet vaalit ja Tanskassa mielipidekyselyt ennakoivat aatetovereiden nousua pääministeripuolueeksi tämän vuoden vaalien jälkeen. Myös Venäjällä veljespuolue Oikeudenmukainen Venäjä on nosteessa.
- Ainoastaan Ruotsissa demarit ovat menettäneet asemiaan, Heinäluoma summaa.
SDP aikoo vaalityössä jalkautua kansan pariin. Käytännössä se Eero Heinäluoman mukaan tarkoittaa erilaisia ostoskeskustilaisuuksia, tapaamisia ostoskeskusten edustoilla ja sisätiloissa.
Vieressä kuulee paremmin
- Luvassa on vähemmän varsinaisia sisätilaisuuksia. Jalkautumisen myötä ihmisten viestit välittyvät paremmin päättäjille, Heinäluoma arvioi.
Jalkautumisen kannalta eduskuntavaalien ajankohdan myöhentäminen huhtikuulle saa suurimman oppositiopuolueen eduskuntarymän puheenjohtajalta kiitosta.
- Se on vaalikauden hyviä päätöksiä, Heinäluoma sanoo.
Myöhäiskevät ajankohtana tarjoaa paremmat mahdollisuudet jalkautuvalle vaalityölle kuin helmi-maaliskuu.
- Aurinko paistaa jo täällä pohjoisessakin, Heinäluoma toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Liikenteestä poistettu auto löytyi ojasta Rovaniemellä
Musta Opel Omega-merkkinen auto löytyi ojaan ajettuna Jääskeläisentiellä torstaiaamuna.
Minibussi liukui päin seinää Rovaniemellä
Minibussin mallinen linja-auto osui omakotitalon seinään keskiviikkona Rovaniemellä Jäämerentiellä.
Posiolla ratsattiin mopoja
Lapin poliisilaitos ja liikkuva poliisi ratsasivat torstaina mopoja Posiolla. Poliisi tarkasti ja koeajoi kahdeksan mopoa.
Taloussanomat: Shell haluaa Shtokmaniin
Taloussanomat uutisoi, että energiayhtiö Royal Dutch Shell saattaa syrjäyttää norjalaisen Statoilin Barentsinmerellä, jossa Venäjä jatkaa pitkäaikaisen Shtokmanin kaasukenttähankkeen valmistelua.
Professori Kauppalehdessä: Jäämeren rata ei kannata
Turun kauppakorkeakoulun logistiikkaprofessorin Lauri Ojalan mukaan Jäämeren ratayhteys Rovaniemeltä Kirkkoniemeen on taloudellisesti kannattamaton. Kauppalehden haastatteleman Ojalan mukaan radan kannattavuuslaskelmat osoittavat, että hanke "ei ole tätä päivää".
Väitös: Poro sietää hyvin hirvikärpästä
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan porot sietävät hyvin yhä pohjoisemmaksi leviävää hirvikärpästä. Tutkimuksen mukaan hirvikärpäset selviävät huonosti poron taljalla.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.