Helsinki |

Dominopalikat valtaavat Helsingin

Osana Helsingin juhlaviikkoja Helsinkiin rakennetaan jättimäinen dominorata vapaaehtoisvoimin. Dominoiden ketjureaktio sysätään liikkeelle Taiteiden yönä.

Concrete dominoes for Night of the Arts happening.
Julian Maynard Smith esittelee dominopalikoita, joita tarvitaan rataan kaikkiaan 10 000. Kuva: Yle / Nina Svahn

Englantilaisen esitystaiteen ryhmä Station House Operan tuo valtavan Dominot-teoksensa Helsinkiin. Rata on nähty aiemmin Englannissa, Ranskassa ja Sloveniassa.

Ryhmän taiteellisen johtajan Julian Maynard Smithin mukaan Helsingin teos on kaikkien aikojen pisin, yli neljä kilometriä. Se on myös erilainen kuin muualla.

- Helsinki on esimerkiksi maantieteeltään hyvin erilainen kuin aiemmat paikat.

Jo ennen Taiteiden yötä Dominot kulkee lyhyemmillä reiteillä muun muassa Itä-Helsingissä ja kaupungin rannoilla.

Taiteiden yön reitti  kiertää Tähtitorninmäeltä muun muassa Kauppatorin ja Kampin keskuksen kautta ja päättyy Senaatintorille.

Dominorata yhdistää kaupungin maantieteellisesti ja yhteisöllisesti erilaiset alueet.

- Julian Maynard Smith

- Rata yhdistää kaupungin maantieteellisesti ja yhteisöllisesti erilaiset alueet, kuvailee Maynard Smith.

Senaatintorilla on mahdollista seurata dominoradan etenemistä videoiden välityksellä.

Tonneittain palikoita                        

Kilometrien mittaisen radan rakentamiseen tarvitaan 10 000 palikkaa. Teos kootaan vapaaehtoisvoimin, ja Maynard Smith toivottaa kaikki tervetulleiksi rakennustöihin.

- On hyvä kysymys, miksi kukaan haluaisi tulla kantamaan näitä raskaita palikoita. Se on hauskaa ja yksinkertaista, ja myös vähän lapsellista.

Pitkä ketju rakennetaan vasta torstaina juuri ennen Taiteiden yötä. Vaikka ketju on helppo sysätä liikkeelle, ovat ihmiset olleet niin innoissaan teoksesta, ettei siihen ole ainakaan muualla kohdistunut ilkivaltaa.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä