Kotimaa |

Downshiftaus saattaa vahvistaa perinteisiä sukupuolirooleja

Moni vanhempi etsii helpotusta kiireiseen arkeensa downshiftaamisesta eli töiden ja kulutuksen vähentämisestä. Mikäli ilmiö yleistyy naisten parissa, sen pelätään vahvistavan perinteisiä sukupuolirooleja.

Nainen laittaa ruokaa.
Emäntä häärää keittiössään v. 1946. Kuva: YLE

THL:n taannoisen kyselyn mukaan jopa 40 prosenttia ruuhkavuosia elävistä vanhemmista on huolissaan jaksamisestaan.

- Kyselyn mukaan äidit ovat isiä huolestuneempia. Ehkä siksi, että usein arjen pyörittäminen on enemmän äitien vastuulla, arvelee THL:n erikoistutkija Johanna Lammi-Taskula.

Osa hyvin toimeentulevista vanhemmista etsii apua kiireeseen downshiftaamisesta, jossa töiden tekemistä vähennetään samalla kun kulutusta ja kuluja karsitaan. Kyseessä on etuoikeutettujen ilmiö.

- Siinä tullaan alas tietystä elintasosta. Jos elintaso on valmiiksi kovin matala, ei siitä voi tulla enää alaspäin, Lammi-Taskula toteaa.

”Itsekäs ilmiö”

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mielestä kyse on ilmiöstä, jossa ihminen päättää laskea työpanostaan pysyvästi. Apunen ei laske downshiftaamiseksi väliaikaista töiden vähentämistä. Hän pitää downshiftausta itsekkäänä.

- Mielestäni se on itsekästä ajattelua, jos se lähtee siitä, että teen vain sen, mikä minulle riittää ja mikä minusta on mukavaa. Omasta mukavuudesta tehdään normi. Ihminen ei kuitenkaan työskentele vain itseään vaan koko yhteiskuntaa varten. Työssä käyvien panosta tarvitaan myös niiden elämän rahoittamiseen, jotka eivät siihen itse pysty, Apunen sanoo.

Hän myös ihmettelee puhetta, jossa työn merkitystä vähätellään.

- Katsotaan, että elämän todelliset projektit on jossain toisaalla. Mielestäni ihminen toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä.

Downshiftaus houkuttelee naisia

Vaikka ilmiötä ei ole vielä tutkittu, se vaikuttaa houkuttelevan erityisesti koulutettuja, hyvässä asemassa olevia naisia. Ilmiön yleistyessä erityisesti naisten keskuudessa sillä saattaa olla vaikutusta sukupuolten väliseen työnjakoon.

Tutkimuksissa on huomattu, että vaikka pariskunnat olisivat hoitaneet kotitöitä tasaisesti ennen lasten syntymää, päätyvät suurimman osan vanhempainvapaista pitäneet naiset helposti tekemään enemmän kotitöitä vapaiden päätyttyä. Mikäli naiset vähentävät töiden tekemistä, se todennäköisesti lisää heidän vastuutaan kodista.

Ilmiöllä saattaa olla vaikutusta myös naisten etenemiseen työuralla.

- Voi olla niin, että jos vaativista työtehtävistä kieltäytyy, niitä ei myöhemmin tarjota, arvioi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Kommentoi aihetta

(103 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

j

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mielestäni jokaisella on oikeus valintaan kuinka paljon tuntuu oikealta määrältä itselle tehdä töitä, sosiaalipummina eloa en kuitenkaan kannata, vaikka nykyään se tuntuu olevan liian helppoa.

"Tasa-arvoista on se, että toisia loukkaamatta, sukupuolesta riippumatta, saa tehdä omassa elämässään sellaisia ratkaisuja jotka hyvältä tuntuvat, vaikka se sitten tarkoittaisi kotitöiden tekemistä."

Tuossa sanotaan hyvin miksi downshiftauksen kanssa kannattaa olla peloissaan että se voi johtaa perinteisten sukupuoliroolien vahvistumiseen. Jos sukupuoliroolit ovat liian vahvat ei yksilön tasa-arvo toteudu kun hän ei voi toteuttaa itseään vapaasti.


Maria

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yla-asteella ja lukiossa ajattelin, etta minustahan tulee sitten uranainen! Yliopistossa aloin vahan rauhoittua odotusteni suhteen ja nyt 26-vuotiaana vaitoskirjaa tekevana tiedan varsin hyvin, etta haluan jaada kotiin lasten kanssa kunhan niita tulee.

Avomieheni valmistuu muutaman vuoden kuluttua hyvaan ammattiin ja mina mieluummin kasvatan lapset kotona ja vietan heidan kanssa aikaa kuin kulutan tata akateemista oravanpyoraa yhtaan pidempaan kuin on pakko. Talla hetkella mina maksan meidan vuokrat ja menot, mutta helpotuksekseni voin todeta, etta tama muuttuu.

Minun oma aitini oli koulutettu kotiaiti ja nyt kun omien lasten hankkiminen alkaa tuntua laheisemmalta asialta alan todellakin ymmartaa miksi han valitsi niin. Olen erittain kiitollinen aidilleni hienosta kasvatuksesta, jonka han antoi ja siita etta uhrasi oman uransa. Mina haluan antaa omille lapsilleni yhta onnellisen lapsuuden!


Johan On

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitäisikö nauraa: naisten asema heikkenee jos tekevät mitä haluavat. Ehkäpä naiset pitäisi pakottaa raatamaan ja hankkimaan rahaa miesten lailla jotta olisivat tasa-arvoisia?!?! Järkevämpää saattaisi olla että miehetkin viisastuisivat.

Melkein yhtä koominen tuo itsekkyysväite. Ahneuden vähentäminen on kai itsekästä? Ainakin luonto ja työttömät kiittävät.

Ymmärrän toki että työnantajat haluavat ottaa työntekijöistään kaiken irti. Kansantalouden mittakaavassa hyvinvointi tuskin kuitenkaan laskee, edes vaikka bkt vähän laskisikin. Kuinkahan moni harrastelee lasten tai vanhusten hoitamista, maanviljelyä, rakentamista tai metsätöitä saati kirjoittamista tai soittamista, oman ja läheisten mielenterveyden ylläpidosta puhumattakaan?


Onnellisen kotiäidin lapsi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiitos kommentistasi Onnellinen kotiäiti! Oma äitini oli kotona siitä asti, kun minä synnyin, ja meni taas töihin, kun nuorin sisaruksistani tuli murrosikään. Jokainen meistä lapsista on kasvanut tasapainoiseksi ihmiseksi ja yhteiskunnan toimivaksi jäseneksi. Isä toi rahan perheeseen, ja äiti sai sen riittämään kaikkeen tarpeelliseen. Eikö olekin kauheaa, että näin perinteisillä asenteilla voi elää ihan onnellista elämää!


yritysjohtaja vielä hetken

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyviä kommentteja tässä ketjussa. Todella erikoinen ajatus, että rauhallisempi työtahti olisi jotenkin "itsekästä". Kyllä itsekkyys löytyy jostakin aivan muualta. BKT on kasvanut jatkuvasti kymmeniä vuosia ja edelleen löytyy leipäjonoja ja asunnottomuutta. Kuka onkaan ollut ahne ja itsekäs? Yhteiskuntajärjestelmä, joka ei kunnioita demokratian ja oikeusvaltion periaatteita vaan kumartaa kvartaalikapitalismille ja tuhoaa ihmisten yhteisöllisyyden, mielenterveyden ja lopulta koko planeetan, ei ansaitse ihmisten työpanosta. Korkeinta moraalia ja eettisyyttä on luopua työstä, ettei työpanoksesta kertyvää verotuottoa voida käyttää sairaan järjestelmän tukemiseen.


O tempora, o mores

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yksi, mikä nimenomaan voi vaikuttaa omien hommien vähentämiseen on tuo oikean, merkityksellisen työn puute. Ensin kouluttaudutaan ja sitten työn tulos ei näy missään konkreettisessa. Työaika kuluu kaikenlaisissa vmp-kokouksissa ja -seminaareissa miettien, mitähän varten sitä täälläkin ollaan. Sen jälkeen mahdolliset oikeat asiat pitäisi hoitaa vapaa-ajalla.

Eli työt eivät tule tehdyiksi ilman esim. läheisten kanssa vietetyn ajan vähentämistä tai poistamista. Jotkut kuitenkin haluavat myös elää EVAsta, Keskuskauppakamarista ja erikoistutkijoista huolimatta.


Tyytyväinen naisihminen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nimimerkki "Johan On" on oikeassa, kun hän kirjoittaa:

"Pitäisikö nauraa: naisten asema heikkenee jos tekevät mitä haluavat. Ehkäpä naiset pitäisi pakottaa raatamaan ja hankkimaan rahaa miesten lailla jotta olisivat tasa-arvoisia?!?! Järkevämpää saattaisi olla että miehetkin viisastuisivat."

Taannoin keskusteltiin naisten ja miesten palkoista. Toimittaja sanoi, että yläasteella ammattia valittaessa tytöt kysyvät, millä alalla on kivaa, pojat taas, mistä tienaa parhaiten... Niinpä niin. Kuka oikeastaan on paremmassa asemassa?

"Naiset jotka hakevat tasa-arvoa eivät aseta tavoitteitaan kovin korkealle"


Rib

Ilmoita asiattomasta kommentista

Teollisten vallakumousten ja niiden jälkeisten teknisen kehityksen myötä

ihminen luuli pääsevänsä helpommalla ja saavansa lisää vapaa-aikaa.

Automaation ja koneiden piti hoitaa tuotanto, jonka hedelmistä jokaisen piti

päästä osalliseksi.

Kuinka kävi? Kävi niin, että automaatio ja koneet juoksuttavat ihmistä enem-

män kuin koskaan aikaisemmin ja hedelmistä nauttivat vain ne harvat, jotka

ovat pystyneet teollisuuteen sijoittamaan.

Taitaa kuitenkin olla viimeisiä hetkiä kääntää kelkka manuaalisesti ja hallitusti downshiftauksen suuntaan ennenkuin automaatio kaataa koko kelkan.


Kyllä silmät jo aukesi, lähtö edessä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä se taitaa niin olla, että ennemmin itsekkyys löytyy niiltä, jotka toivovat nuoremmista uupuvista ikäluokista itselleen eläkkeenmaksajia? Enemmän vielä ihmetyttää nykytyöpaikkalla sairaalassa työpanoksen avoin hukkaaminen organisaatiohimmeleihin ja uudistuksiin sekä käsittämätön ATK-sotku. Totuus on, että keskeneräisiä järjestelmiä otetaan käyttöömme ja kehitetään sitten työntekijöiden työpanosta suoraan ja avoimesti hukaten.


isukka

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Katsotaan, että elämän todelliset projektit on jossain toisaalla [kuin työssä]"

Niinhän ne on. Olen koti-isä ja iloinen siitä että saan olla kotona ja pois siitä ns. tuottavasta työstä. Uskomattoman posketonta juttua Apuselta. Huomaan, että elämänarvoni ovat aivan toisenlaiset kuin hänellä - onneksi.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä