Kotimaa |

Draamaa ja etiikkaa esitetään peruskoulun uusiksi oppiaineiksi

Perusopetuksen tuntijakoa pohtinut työryhmä esittää uusiksi oppiaineiksi draamaa ja etiikkaa. Lisäksi työryhmä esittää taideaineiden ja liikunnan tuntimäärien ja valinnaisuuden kasvattamista. Kielten opetus alkaisi nykyistä aikaisemmin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on jättänyt opetusministeri Henna Virkkuselle (kok.) esityksen, jossa kaavaillaan muutoksia perusopetuksen uudistamiseksi. Perusopetuksen vähimmäistuntimäärää korotettaisiin esityksen mukaan 152 opetustuntia vuodessa, eli 1,8 prosenttia.

Lisäykset kohdistuvat erityisesti taide- ja käsityöaineisiin sekä liikuntaan. Näiden aineiden sisältöön tulee oppilaille enemmän valinnaisuutta.

Perusopetukseen ehdotetaan kahta uutta oppiainetta, etiikkaa ja draamaa. Etiikan oppiaineessa vahvistetaan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja ja pohditaan eri katsomusryhmille yhteisiin arvostuksiin ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä. Draaman tavoitteena on vahvistaa taidekasvatusta.

Edellisen kerran perusopetukseen otettiin uusia oppiaineita vuonna 2001, kun mukaan pääsi terveystieto.

Kielten opiskelu alkamaan viimeistään toisella luokalla

Ehdotus myös monipuolistaa ja aikaistaa kieliopintoja. A1-kieli alkaa viimeistään toisella luokalla ja A2-kieli viidennellä luokalla. B1-kielen opintojen tulee puolestaan alkaa viimeistään kuudennella luokalla. Toisen kotimaisen opinnot alkavat viimeistään tässä vaiheessa.

Perusopetuksen oppiaineet määritellään esityksessä kuudeksi oppiainekokonaisuudeksi.

Työryhmä kertoo esitettyjen uudistusten perustuvan neljälle tavoitteelle, jotka ovat perusopetuksen sivistystehtävän syventäminen, osaamisen korkean tason turvaaminen, oppilaiden yksilöllisen ohjauksen ja tuen varmistaminen sekä perusopetuksen toteuttamisperiaatteiden selkeyttäminen.

Valtioneuvosto päättää uudesta perusopetuksen tuntijaosta ensi vuoden alussa. Uudistus otetaan käyttöön kouluissa syksyllä 2014.

Uudet kieliryhmät ja opettajien täydennyskoulutus toisivat lisäkustannuksia varsinkin alakouluille mutta opetusministeri ei usko että uudistus tyssää siihen.

- En usko, että kustannukset ovat tässä se, mihin tämä kariutuisi. Varmasti eri oppiaineiden määrästä tullaan käymään hyvin paljon keskustelua, opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) kommentoi.

OAJ huolissaan opettajien ajan riittämisestä

Esitys sai valmisteluvaiheessaan myös eriäviä mielipiteitä. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ huomautti, että esityksellä nykyisessä muodossaan on merkittäviä vaikutuksia opettajan työaikaan. "Esitys edellyttää opettajien välisen yhteistyön tiivistämistä, ja tiiviimpää yhteistyötä tarvitaan myös kotien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. OAJ:n näkemyksen mukaan raportin mukaisten toimintojen järjestäminen ei mahdu opettajan työaikaan", OAJ kommentoi työryhmän raportissa.

Suomen kuntaliitto kiinnitti huomiota siihen, että uudistukset tuovat lisäkustannuksia kunnille ja vievät päätäntävaltaa pois paikalliselta tasolta. "Työryhmän ehdotuksessa paikallisen tason ohjausta on nykyiseen tuntijakopäätökseen verrattuna huomattavasti tiukennettu. Kuntaliitto ei hyväksy ehdotuksessa esitettyjä useita kuntien menoja lisääviä tehtävien laajennuksia ja uusia normeja", Suomen kuntaliiton Juha Karvonen kirjoittaa.

Osa työryhmän jäsenistä kritisoi esityksen aikataulua, joka ei suonut työryhmän jäsenille tarpeeksi aikaa kommenttien esittämiseksi. Työryhmän jäsenet jäivät myös kaipaamaan vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. "Esitystä ei voida toteuttaa tällaisen valmisteluprosessin jälkeen, vaan se olisi edellyttänyt laajaa julkista ja avointa yhteiskunnalista keskustelua", työryhmässä toiminut SDP:n kansanedustaja Tuula Peltonen kommentoi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä