Ecuador vetoaa Ruotsiin Assangen asiassa
Assangea pitäisi kuulustella Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa, ei luovuttaa Ruotsiin, Ecuador sanoo.
Ecuador aikoo pyytää Ruotsia kuulustelemaan Wikileaks-vuotosivuston perustajaa Julian Assangea Lontoossa eikä enää vaatimaan hänen lähettämistään Ruotsiin. Assange pakeni kesäkuussa Ecuadorin Lontoon-suurlähetystöön ja anoi turvapaikkaa Ecuadorista. Ruotsi haluaisi kuulustella häntä seksuaalirikosepäilyjen vuoksi.
Ulkoministeri Ricardo Patinon mukaan Ecuador on alkanut valmistella Ruotsin hallitukselle virallista pyyntöä, jotta Assangen lausunto haettaisiin hänen nykyisestä olinpaikastaan Lontoosta.
Assangen turvapaikkapyyntöön vastataan olympialaisten jälkeen.
Britannian oikeuslaitos on hyväksynyt Assangen luovuttamisen Ruotsiin. Assange pelkää, että sieltä hänet luovutettaisiin edelleen Yhdysvaltoihin ja hän joutuisi oikeuteen vakoilusta epäiltynä, koska Wikileaks on julkaissut Yhdysvaltain salaisia asiakirjoja. Vakoilusta voidaan Yhdysvalloissa tuomita kuolemaan.
Äiti huolissaan Assangen terveydestä
Ecuador pyrkii kaikin keinoin suojelemaan Assangen henkeä, Patino sanoi lehdistötilaisuudessa, johon hän osallistui yhdessä Assangen äidin Christine Assangen kanssa.
Assangen turvapaikkapyyntöön Ecuador on luvannut vastata Lontoon olympialaisten jälkeen eli kahden viikon kuluttua. Patinon mukaan Ecuador ei halua millään muotoa häiritä kisoja tai huonontaa suhteitaan Britanniaan.
Christine Assange sanoi pelkäävänsä poikansa terveyden puolesta. Olosuhteet ilman ulkoilmaa ja liikuntaa muistuttavat vankeutta, ja Assange kärsii pahoin stressistä, äiti sanoi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Suuri maanjäristys - tsunamiuhka poistui
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on poistettu.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
Tiedustelutieto: Iran yhä enemmän Syyrian sodan johdossa
Yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö sanoo Iranin osittain jopa johtavan Syyrian armeijan toimintaa. Syyrian konfliktia on vaikea enää pitää sisällissotana.
Moottoritien silta romahti Seattlen lähellä
Useita autoja on pudonnut romahtaneelta sillalta veteen. Kukaan ei kuollut uhkaavassa turmassa.
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Homeongelmat nostattavat suomalaisissa voimakkaita tunteita. Selvitimme, miten homeeseen suhtaudutaan ulkomailla. Havaintojen mukaan homeeseen ei tunnuta suhtautuvan muualla aivan samanlaisella vakavuudella kuin Suomessa.
Italian media ei homeesta hiisku
Homeongelmat jäävät Italiassa vähälle huomiolle. Suurin syy on yksinkertaisesti se, että homeongelmaa ei ole. Ongelmien vähäisyys johtuu italialaisesta rakennustekniikasta.
Ruotsin homeongelma leimahti muutama vuosi sitten
Ruotsin mediassa home- ja kosteusongelmia käsitellän suhteellisen usein. Vuonna 2007 Ruotsissa nousi valtava kohu uudisrakennusten homeongelmista. Ruotsissa yleistynyt ohutrappaustekniikka oli osoittautunut varsinaiseksi homepommiksi.
Venäjällä homeongelmasta ei juurikaan puhuta
Venäjällä asuntojen homeongelmasta on alettu puhua julkisesti vasta viime vuosina. Syynä on ollut asuntorakentamisen raju kasvu. Taloja rakennetaan nopeasti ja usein myös niin halvoilla materiaaleilla, että kosteusongelmia syntyy jo rakennusvaiheessa.
Homeongelma piinaa Saksassakin - tuuletusohjeita sivukaupalla
Saksassa suhtaudutaan rakennusten homeongelmaan saksalaisella vakavuudella. Kattava tutkimustieto aiheesta kuitenkin puuttuu. Monet vanhat rakennukset on tiivistetty liiallisesti, eikä sisäilma asunnoissa vaihdu riittävästi. Siksi saksalainen vuokranantaja lisää vuokrasopimukseen sivukaupalla ohjeita oikeaoppisesta asunnon tuuletuksesta.
Espanjassa home ei ole tapetilla
Espanjassa homeongelmia ei julkisuudessa esiinny. Niistä tuntuvat kärsivän lähinnä rannikoilla asuvat suomalaiset.
