Edes hyökkäys ei olisi auttanut Haavistoa
Edes nykyistä hyökkäävämpi tyyli ei olisi auttanut Pekka Haavistoa saavuttamaan Sauli Niinistöä presidentinvaalien mielipidetiedusteluissa. Asiantuntijat arvioivat, että tyylin muutos olisi pikemminkin saattanut kääntyä Haavistoa itseään vastaan. Presidentinvaalin tulos näyttää selvältä.
Mielipidetiedusteluissa Sauli Niinistöä kertoo äänestävänsä runsaat 60 prosenttia vastaajista, Pekka Haavistoa vajaat 40 prosenttia.
Mitä lähemmäksi vaalipäivä tulee, sitä enemmän puhutaan siitä, olisiko Haaviston pitänyt olla hyökkäävämpi. Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari arvioi, että siinä olisi ollut omat riskinsä.
- Jos lähdetään tällaiseen amerikkalaismalliseen hyökkäävään retoriikkaan, niin sen vaikutukset voivat olla arvaamattomia. Se voi kääntyä jopa itseään vastaan, jos ehdokas lähtee hyökkäämään kovin voimakkaasti toista vastaan, Ruostetsaari arvelee.
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Heikki Paloheimo arvioi, että Haavistolla on ylitettävänään liian korkea kynnys kannatuslukujen nostamiseksi nykyisestä.
- Oletan, että meillä on verraten suuri joukko aikuisväestöä, joka suhtautuu Pekka Haaviston seksuaaliseen suuntautumiseen ja rekisteröityyn parisuhteeseen siinä määrin kielteisesti, että katsovat, että hän on sopimaton presidentin tehtävään.
Suuri joukko ei ole vielä päättänyt ehdokastaan
Mielipidetiedusteluissa noin neljännes vastaajista ei osaa tai ei halua sanoa, kumpaa ehdokkaista äänestää. Myöskään vastaamatta jättäneet eivät vaaleja ratkaise.
- Heistä hyvin suuri osa todennäköisesti on niitä, jotka eivät ole äänestäneet ennakkoon eivätkä aio mennä sunnuntainakaan äänestämään, Paloheimo sanoo.
Professori Ilkka Ruostetsaari on puolestaan sitä mieltä, että toisen kierroksen äänestysinto on suuri kysymysmerkki, varsinkin kun molemmat ehdokkaat ovat etelän miehiä.
- Ennen kaikkea Itä- ja Pohjois-Suomi ovat arvoitus ja jo ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti Itä-Suomessa oli selvästi alempi kuin Etelä-Suomessa.
Ruostetsaari kehottaa jokaista käyttämään äänioikeuttaan.
- Tietenkin jotkut voivat ajatella, että kun gallupit näyttävät näin selviä lukuja, niin paljon vaikutusmahdollisuuksia ei ole, mutta kyllä loppuun asti kannattaa olla mukana tässä vaalissa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.