Eduskunnan edessä sitkeä vesimielenosoitus
Eduskuntatalon edessä on jatkunut pitkään erikoinen mielenilmaus. Suomen pohjavesistä huolestunut Marko Sihvonen aloitti syömälakon asiansa puolesta tämän kuun alussa, samoihin aikoihin kun eduskunta aloitti vesilain käsittelyn. Sihvonen on saanut netissä yli 3 000 tukijaa.
Aggregaatti jauhaa eduskuntatalon edessä sähköä kahteen asuntovaunuun, joista toisen seinässä olevassa lakanassa lukee ”korruptoitu hallitus”. Leiri ei saa sähköä eduskunnasta, vaikka yleensä talo tarjoaa sähköt esimerkiksi mielenosoittajien äänentoistolaitteisiin.
- Meillä annetaan sähköä mielenosoitusta varten tiettyjen pelisääntöjen mukaisesti, eikä meillä ole tarkoitus sähköistää asuntovaunuja, sanoo eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola.
Mielenosoittajilla on kaupungin lupa olla eduskuntatalon edessä. Poliisi laittoi Sihvosen henkilöautoon maanantaina kuitenkin parkkisakon, koska poliisin mukaan lupa oli vain yhdelle ajoneuvolle. Lisäksi poliisi hääti karavaanin Itämeri-kokouksen alla, kun kylässä kävivät Venäjän pääministeri ja Ruotsin kuningas. Helsingin poliisin mukaan mielenosoitus siirrettiin toisaalle käytännön syistä.
- Kun tärkeitä vieraita on talossa, tarvitaan pysäköintitilaa enemmän ja tavallista suurempi alue eristetään, perustelee ylikomisario Mika Pöyry Helsingin poliisista.
Tuhansia tukijoita
Sihvonen on syyttänyt nettisivuillaan mediaa vaikenemisesta, koska isot tiedotusvälineet eivät heti kertoneet hänen syömälakostaan. Nyt Sihvonen ei enää halua antaa haastattelua, koska ei usko median kertovan totuutta.
Sihvosen tukiryhmään on liittynyt Facebookissa yli 3 200 ihmistä. Asuntovaunuissa tukijoita päivystää yleensä muutamia kerrallaan. Petri Lagus kertoo, miksi eduskuntatalon edessä ollaan.
- Pohjavesien takia. Valtio valtaa armeijan avulla maita ja maa-alueita, joissa on hyvät pohjavedet, jotka yksityistetään, jotta ne voidaan myydä yksityisille yhtiöille.
Esimerkin tarjoaa Karvian kunta Pohjois-Satakunnassa, missä vesiyhtiö Lakeuden Vesi Oy tutkii vedenottomahdollisuutta Pohjankankaalta. Vesiyhtiön omistavat Seinäjoki, Kurikka, Ilmajoki ja Jalasjärvi sekä Valio ja Altia.
Metsähallitus on ostanut vuosien ajan samoilta alueilta armeijan pyynnöstä maata maanomistajilta. Marko Sihvosen mukaan maata ostetaan pakkolunastuksen uhalla pohjavedenjanoiselle teollisuudelle, puolustusvoimien pääesikunnan mukaan vapaaehtoispohjalta ampuma-alueen meluvyöhykkeeksi.
Karvia ei pohjavetensä otosta hyödy, mutta kunta ei pane hanttiin naapurienkaan vedenotolle. Karvian kunnanjohtajan Tarja Hosiasluoman mukaan puolustusvoimien maanhankinta on aiheuttanut närää, mutta se on aiheutunut nimenomaan suojavyöhykehankkeesta. Vedenoton kanssa sillä ei ole tekemistä, vaikka hankkeet osittain samoille maille osuvatkin.
Luontojärjestö: Asioita sekoitettu
Suomen Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikön Ilpo Kurosen mukaan luonnonvarojen yksityistämisestä on yleisesti ottaen syytä olla huolissaan.
- Sitähän tapahtuu tällä hetkellä. Tämä on se meininki, kaikkea saa rahalla.
Kuronen kuitenkin arvioi, että mielenosoittajat ovat sekoittaneet Karvian tapauksessa asioita.
Tehdäkseen bisnestä ”ylikansallisen yhtiön” pitäisi ostaa kymmeniätuhansia kaivoja, kunnallisia vesilaitoksia tai teollisuuden omia vesilaitoksia, koska pohjavedet ovat hajallaan.
- Jos vettä ottaa toisen mailta, siihen tarvitaan ympäristöviranomaisten lupa, Kuronen huomauttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.