Talous |

Sikamielenosoitus eduskunnan istunnossa

Eduskunnassa sattui iltapäivällä harvinainen välikohtaus kesken istunnon. Kyselytunnin aikana kaksi mielenosoittajaa levitti yleisölehteriltä sikojen kohtelua käsitelleen julisteen kansanedustajien nähtäväksi. Sioista myös keskusteltiin tämän jälkeen istunnossa.

Mielenosoittajat laskevat eduskunnan lehteriltä salin lattiaan ulottuvan banderollin, jossa on kuva sikalasas makaavasta siasta sekä teksti "Tämänkö me haluamme tehdä eläimille". Eduskunnan vahtimestari juoksee lehterillä paikalle.
Mielenilmaus liittyi sikojen kohtelua käsittelevään keskusteluun. Kuva: YLE

Mielenosoitus liittyi sikojen kohtelusta maatiloilla huolestuneiden kampanjaan. Julisteessa näkyi makaava sika ja tekstinä luki "tämänkö me haluamme tehdä eläimille".

Eduskunnan vahtimestarit poistivat mielenosoittajat lehteriltä, ja keskustelu salissa jatkui.

Eduskunta on tehnyt poliisille ilmoituksen täysistunnon häiritsemisestä. Mielenosoittajien henkilöllisyydet ovat tiedossa. Heitä ei otettu kiinni tapahtuman vuoksi.

Mielenosoittajista toinen oli kuljettanut julisteen eduskuntasaliin paitansa alla. He odottivat lehterin etuosassa istuneen koululaisryhmän poistumista ja siirtyivät sen jälkeen istumaan lehterin kaiteen läheisyyteen. Tämän jälkeen he levittivät julisteen edustajien näkyville, saliin roikkumaan.

Anttila lupaili tiukennuksia eläinsuojelulakiin

Teema jatkui mielenosoituksen jälkeenkin kun kansanedustaja Timo Juurikkala (vihr.) esitti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) kysymyksen tuotantoeläinten julmasta kohtelusta.

Anttila sanoi olevansa "totta kai" valmis esittämään eläinsuojelulain tiukennusta sen jälkeen kun eläinten hyvinvointineuvottelukunta on saanut tilanteen kartoitettua. Hän sanoi pitävänsä tärkeänä myös sitä, että kuluttajat saisivat tietoja siitä missä ja miten ruoka on tuotettu. Hän lupasi, että asian eteen tehdään töitä.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) lisäsi tähän, että keväällä on luvassa myös esitys eläinsuojelurikoslain kiristämisestä, jossa muun muassa pidennetään eläintenpitokieltoja. Samalla valmistellaan myös asiaa koskevaa rekisteriä.

Lähteet:
YLE Uutiset / Ari Hakahuhta, Terhi Uusivaara

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä