Eduskunta valitsi Kataisen pääministeriksi - kaksi vasemmistoliiton edustajaa äänesti vastaan
Eduskunta on valinnut Jyrki Kataisen (kok.) pääministeriksi äänin 118-72. Kaksi hallituspuolue vasemmistoliiton edustajaa, Jyrki Yrttiaho ja Markus Mustajärvi äänestivät Kataisen valintaa vastaan. He saivat myöhemmin eduskuntaryhmältä varoituksen.
Kukaan ei äänestänyt tyhjää, poissa äänestyksestä oli yhdeksän kansanedustajaa.
Mustajärvi ja Yrttiaho ovat jo aiemminkin suhtautuneet kriittisesti hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa. He olivat molemmat puolueensa hallitusneuvottelijoita, mutta Mustajärvi lähti pois kesken neuvottelujen. He äänestivät molemmat eduskuntaryhmässään hallitukseen menoa vastaan.
Vastavalittu pääministeri Jyrki Katainen (kok.) totesi keskiviikkoillan tiedotustilaisuudessa, ettei tällainen peli vetele. Kataisen mukaan ei voi olla niin, että ensin on oppositio ja sitten on hallituksen sisäinen oppositio.
Äänestävät vastaan myös jatkossa
Mustajärvi ja Yrttiaho saivat eduskuntaryhmältä toiminnastaan varoituksen.
- Tämä oli meidän mielestä erittäin raskauttavaa, etteivät he halua kunnioittaa koko puolueen ratkaisua ja sen takia annettiin heille varoitus, totesi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie.
Varoitettu kaksikko kertoi YLE uutisille aikovansa äänestää tiettyjä asioita, esimerkiksi EU-tukia, vastaan myös jatkossa.
- Ilman muuta systemaattisesti tulen äänestämään niitä vastaan, ne liittyvät myös vaalilupauksiin, totesi kansanedustaja Jyrki Yrttiaho.
Myös Markus Mustajärvi puolusti äänestyskäyttäytymistään aikaisemmilla lupauksillaan.
- Valitettavasti hallituksen linja on päinvastainen mitä se on ollut meillä aiemmin. En voinut kääntää omaa kantaani noin rajusti. Se oli kerta kaikkiaan niin iso periaatteellinen ja omantunnon kysymys, Mustajärvi perusteli kantaansa.
Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa vieraillut Lapintie sanoi toivovansa, että Mustajärvi ja Yrttiaho noudattavat vastaisuudessa puolueen linjaa.
Mustajärvi ja Yrttiaho eivät suunnittele oman eduskuntaryhmän perustamista eivätkä loikkaamista muihin ryhmiin. Lapintie sanoi haastattelussa, ettei hän usko vasemmistoliitto hajoavan sisäisiin erimielisyyksiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.