Kotimaa |

Eero jätti 12 kiloa painostaan Etelänapamantereelle

Joensuulainen Eero Oura on palannut kotiin 920 kilometrin ja 40 hiihtopäivän etelänapamatkaltaan. Mies on12 kiloa kevyempi kuin lähtiessä, mutta onnellinen. Hän saavutti unelmansa hiihtää eläkkeelle jäännin kunniaksi etelänavalle. Matka oli elämys ja mukaan mahtui myös dramatiikkaa.

Eero Oura
Pitkän ja rasittavan matkan jälkeen Eero Oura ottaa rennosti ja hiihtelee kotiladuilla. Kuva: Yle

Joensuulainen Eero Oura , hänen matkaoppaansa brittiläinen Hannah McKeand ja brittiläinen, entinen merijalkaväen sotilas Toby lähtivät joulukuussa vaativalle hiihtotaipaleelle Etelämantereella  82 leveysasteelta, Ronnen jäätikön kelluvalta jäältä. Sieltä hiihdettiin jatkuvaan ylämäkeen ja vastatuuleen n. 920km maantieteelliselle etelänavalle 2800m korkeuteen.

Alunperin arvioitiin, että matkaan menisi yli 40 päivää, mutta hiihto sujui lopulta niin hyvin, että napa saavutettiin jo 40 päivässä.

Välitavoitteet helpottavat taivalta

Eero Oura kertoo, että matkaa taivallettiin joka päivä 8 tuntia ja 45 minuuttia:

- Lumen tasaisuudesta ja liukkaudesta riippuen matkasimme päivittäin sellaiset 20 kilometriä. Parhaina päivinä jopa vajaat 30 kilometriä.

- Pitkän ja paljolti yksitoikkoisen matkan teko onnistuu, kun jakaa matkaan pienempiin osiin. Jokaisen päivän jälkeen on jonkun osan lähempänä tavoitetta.

Pitkän ja paljolti yksitoikkoisen matkan teko onnistuu, kun jakaa matkaan pienempiin osiin

– Eero Oura

Seurueen jäsenistä britti Toby keskeytti matkan jo alkuvaiheessa:

- Toby oli meistä nuorin. Minun poikani ikäinen. Hän oli huono hiihtäjä ja ilmeisesti myös porukkamme huonokuntoisin.

- Hän ilmoitti neljännen hiihtopäivän kohdalla, että ei jaksa enää ja että paikat on kipeät ja kireät.

- Rohkaisimme miestä, mutta ilmeisesti hän ei ollut valmistautunut siihen ympäristöön, joka on aika karu, kertoo Eero Oura.

Matkan opas ja loppuvaiheessa käytännössä retkikunnan toinen jäsen Hannah MacKeand puolestaan on noin nelikymppinen nainen ja kovan luokan kokenut vaeltaja. Tämä oli hänelle kuudes hiihtoretki etelänavalle.

Matkan jatkuminen oli katkolla myös Eerolla

Matkan loppupuolella tuli Eero Ourallekin vaikea paikka:

- Joku rasitus ja stressi kertyi hiljalleen kroppaan ja se oli ruumiillista väsymystä, mutta  jotain oli kait tapahtunut myös pääkopassa.

- Viidennen viikon, yhden viikon aikana, alkoi epämääräinen stressi kasvamaan ja unen puute vaivaamaan, muistelee Eero.

Hannah MacKeandin kanssa käytyjen keskustelujen ja hienosäätöjen jälkeen uni onneksi palasi ja matka jatkui entiseen malliin.

Etelänavalla on napa-akselin pää

Eero Oura kertoo, että etelänavalla on paljon rakennuksia tutkimuskäytössä.

- Siellä on Yhdysvaltojen tieteellinen tukikohta, johon kuuluu useita rakennuksia ja tutka-antenneja, sekä radioantenneja.

- Myös matkan järjestäjällämme on siellä leiri, jonka edessä on kyltti, jossa kerrotaan, että kyseessä on maailman eteläisin lomakeskus.

Etelänapaa kuvaava akselin pää liikkuu 10 metriä vuodessa jään liikkeiden mukaan

– Eero Oura

Siellä on myös muodollinen napa, joka on täsmälleen siinä kohdassa, minkä ympärillä maapallo pyörii.

- Etelänapaa kuvaava akselin pää liikkuu 10 metriä vuodessa jään liikkeiden mukaan.

Eero Oura korostaa kuitenkin, että navalla käyminen ei ole mikään juttu, vaan sinne meneminen.

 

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Kotimaa

Palomestari: Turmakoneesta jäi jäljelle romukasa, ei mitään tunnistettavaa

Sunnuntain tiedotustilaisuus onnettomuudesta.

Tapahtumat hetki hetkeltä

01.45

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen on muistanut lentoturmassa menehtyneitä, heidän omaisiaan ja turmasta järkyttyneitä Facebook-sivullaan rukouksella.

00.15

Tutkinnanjohtaja, komisario Pentti Lehtimäki kertoo, että lentoturmassa kuolleet siirretään yön aikana pois onnettomuuspaikalta. Heidän tunnistamisessaan tarvitaan DNA-tutkimuksia.

23.24

Pienkoneen putoamispaikalla ollut päivystävä palomestari kuvailee näkymää lohduttomaksi. Hänen mukaansa kone oli tuhoutunut tunnistamattomaan kuntoon.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä