Egyptissä vakava junaonnettomuus
Useita ihmisiä on loukkaantunut Gizassa Egyptissä tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa.
Useita ihmisiä on loukkaantunut Egyptissä tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa. Joidenkin tietojen mukaan onnettomuudessa on myös kuollut ihmisiä.
Matkustajajuna suistui raiteilta ja syttyi ilmeisesti palamaan Gizassa lähellä pääkaupunki Kairoa.
Tiedot onnttomuudesta vaihtelevat. Uutistoimisto Reutersin mukaan 15 ihmistä on loukkaantunut, mutta uutistoimisto AP:n haastatteleman viranomaisen mukaan turmassa on myös kuollut ihmisiä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Brittikone teki hätälaskun Lontooseen
Airbus-koneen ongelmat pysäyttivät toviksi liikenteen yhdellä maailman kiireisimmistä lentokentistä.
Syyrian oppositioliittouma lämpenemässä rauhanneuvotteluille
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, että Syyrian hallitus on valmis rauhanneuvotteluihin.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Venäjä: Syyrian hallitus valmis rauhanneuvotteluihin
Syyrian rauhankehitys ehkä pääsee lopultakin liikkeelle. Syyrian hallitus katsoo olevansa valmis neuvotteluihin.
Suuri maanjäristys - tsunamiuhka poistui
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on poistettu.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
Tiedustelutieto: Iran yhä enemmän Syyrian sodan johdossa
Yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö sanoo Iranin osittain jopa johtavan Syyrian armeijan toimintaa. Syyrian konfliktia on vaikea enää pitää sisällissotana.
Moottoritien silta romahti Seattlen lähellä
Useita autoja on pudonnut romahtaneelta sillalta veteen. Kukaan ei kuollut uhkaavassa turmassa.
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Homeongelmat nostattavat suomalaisissa voimakkaita tunteita. Selvitimme, miten homeeseen suhtaudutaan ulkomailla. Havaintojen mukaan homeeseen ei tunnuta suhtautuvan muualla aivan samanlaisella vakavuudella kuin Suomessa.
