Ehdokasasettelu päättyi Egyptissä - ex-tiedustelupäällikkö keräsi tarvittavat nimet
Egyptin presidenttiehdokkaiden asettelu päättyi sunnuntaina. Entinen tiedustelupäällikkö Omar Suleiman jätti ehdokkuuspaperinsa viime hetkillä, kun hän oli saanut kasaan tarvittavat allekirjoitukset. Yli 20 presidentiksi mielivää jätti asiakirjansa sunnuntaihin mennessä.
Hosni Mubarakin hallinnon aikainen tiedustelupäällikkö Suleiman, 74, ilmoitti vasta perjantaina pyörtäneensä aiemman päätöksensä ja lähtevänsä sittenkin mukaan presidenttikisaan. Hänen täytyi kerätä vaadittavat 30 000 allekirjoitusta sunnuntai-iltapäivään mennessä.
Innostuneet kannattajat hurrasivat, kun Suleiman saapui vaalilautakunnan toimistoon Kairossa. Suleiman kertoi aiemmin lähteä sittenkin kisaan mukaan, kun hänen kannattajansa olivat sitä vaatineet.
Suleman, jonka Mubarak nosti viimeisinä vallan päivinään varapresidentiksi, edustaa monille vanhan vallan jäänteitä. Varsinkin nuoret, liberaalit egyptiläiset vihaavat entistä tiedustelupäällikköä.
Muita presidenttiehdokkaita ovat Muslimiveljeskunnan varapuheenjohtaja Khairat al-Shater sekä puolueen toinen ehdokas, Mohammed Morsi siltä varalta että al-Shater ei saa osallistua vaaleihin vankilatuomionsa vuoksi.
Myös muiden muassa Mubarakin aikainen pääministeri Ahmed Shafiq sekä Mubarakin entinen ulkoministeri ja entinen Arabiliiton johtaja Amr Moussa ovat jättäneet ehdokkuutensa.
Salafistien ehdokkaan Hazem Abu Ismailin lopullinen ehdokkuus on vielä vaakalaudalla, sillä hänen äidillään on kaksoiskansalaisuus, mikä on Egyptin vaalilain mukaan kiellettyä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.